Verkkouutiset

Eriarvoisuutta ei pidetä yhtä suurena ongelmana kuin aiemmin

Valtaosa suomalaisista arvioi tasa-arvon toteutuvan hyvin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisista 65 prosenttia arvioi tasa-arvon toteutuvan hyvin, kun tarkastellaan väestöryhmien hyvinvointieroja, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Eri mieltä asiasta on 28 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Parhaiten tasa-arvon koetaan toteutuvan koulutusmahdollisuuksissa, jotka 81 prosenttia arvioi tasa-arvoisiksi. Suurimmat huolet liittyvät alueelliseen eriarvoisuuteen. 66 prosenttia arvioi, että suomalaiset ovat eriarvoisia asuinkunnittain vertaillen.

Suomalaisista 56 prosenttia katsoo, että tuloerot Suomessa ovat Suomessa kansainvälisesti vertaillen pieniä. Toista mieltä on 17 prosenttia. Suomessa on gini-kertoimella mitattuna pienemmät tuloerot kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa.

Siitä huolimatta suomalaisista 57 prosenttia katsoo, että tuloerot ovat väestöryhmien välillä ovat kasvaneet liian suuriksi. Toista mieltä on 29 prosenttia. Tuloeroja ei kuitenkaan katsota yhtä suureksi ongelmaksi kuin aiemmin. Tuloeroja liian suurina pitävien osuus on laskenut 15 prosenttiyksikköä huipustaan vuodesta 2016.

– Suomalaisten tuloeroihin liittyvien huolien väheneminen on ollut pitkäaikaista ja laaja-alaista ja se näkyy useissa eri Arvo- ja asennetutkimuksen väittämissä. Kuluneen vuosikymmenen aikana tapahtunut asennemuutos korostuu, kun verrataan eriarvoisuuden lajeja. Suurin muutos tasa-arvoiseen suuntaan on suomalaisten mielestä tapahtunut suhteessa tulonjakoon ja taloudelliseen toimeentuloon, sanoo EVA Analyysin Tasa-arvoiset kirjoittanut toimituspäällikkö Sami Metelinen tiedotteessa.

Tuloeroja ongelmana pitävät jakaantuvat sukupuolen, puoluekannatuksen, iän ja koulutuksen mukaan. Naisista reilu kaksi kolmesta (68 prosenttia) pitää tuloeroja liian suurina, miehistä vähemmistö (46 prosenttia). Vasemmistoliiton äänestäjistä 93 prosenttia pitää tuloeroja liian suurina, kokoomuksen kannattajista vain 22 prosenttia.

Ikäryhmistä eniten huolissaan tuloeroista ovat 56–65-vuotiaat (70 %) ja tätä vanhemmat (67 %).18–25-vuotiaista vain 41 prosenttia pitää tuloeroja liian suurina. Vailla kolmannen asteen tutkintoa yli 60 prosenttia pitää tuloeroja liian suurina, kun korkeakoulutetuista näin ajattelee alle puolet.

Tulokset perustuvat 2 019 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 16.–28. lokakuuta 2020. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä.

Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)