”Kuudessa vuodessa Sdp tuli PS:n linjalle maahanmuutossa”

Perussuomalaisten kansanedustajan mielestä demarit ovat osoittaneet tuntuvaa varaa maahanmuuttolinjassaan.

Kansanedustaja Simon Elo (ps.) kirjoittaa Verkkouutisten blogissaan otsikolla Onko Suomi valmis siirtolaiskesään?.

Hän toteaa vasemmisto-opposition haukkuneen hallituksen turvapaikkapolitiikkaa ja puheenjohtaja Antti Rinteen sanoneen, että “puolue lähtee siitä, että hädässä olevia autetaan ja siinä ei ole pelivaraa. Jos et pysty tätä hyväksymään, silloin sinä et kuulu tähän porukkaan.”

– Todellisuudessa demarit ovat osoittaneet tuntuvaa pelivaraa puolueen maahanmuuttopoliittisessa linjassa, minkä todistavat demareiden puheenjohtajien viime vuosina tekemät linjaukset, Simon Elo toteaa.

Elo siteeraa seuraavia uutisia:

* Yle Uutisten uutisessa 12.8.2010 todettiin, että ”perussuomalaiset ovat SDP:n puheenjohtajan mukaan maahanmuuttopolitiikan toinen ääripää. (Jutta) Urpilainen suomii varsinkin perussuomalaisten maahanmuuttokriittisen ryhmän nuivan manifestin kiintiöpakolaislinjauksia ja kehitysavun lakkauttamispuheita”.

* Yle Uutisten uutisessa 8.12.2015 puheenjohtaja Antti Rinne totesi, että ”[hallituksen maahanmuuttopoliittisessa toimenpideohjelmassa] on kahdeksan eri kokonaisuutta, joiden puitteissa on 80 erilaista toimenpidettä. Siellä on selkeästi otettu kantaa siihen, miten tämä tilanne otetaan hallintaan. Olen lukenut toimenpiteet pari kertaa läpi, ja minusta ne vaikuttivat erittäin hyviltä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että SDP voisi kannattaa kaikkia toimenpiteitä ja olla tukemassa sitä, että ne viedään eteenpäin”.

* Iltalehti totesi pääkirjoituksessaan 16.1.2016, että ”vuoden 2011 eduskuntavaalien alla julkaistu Nuiva vaalimanifesti on pitkälti jo todellisuutta”.

– Näin demareiden Urpilaisen johdolla vuonna 2010 vastustama maahanmuuttopolitiikka on vuonna 2016 demareiden Rinteen johdolla kannattamaa todellisuutta. Tosin toteuttajana on hallitus, jossa maahanmuuttopoliittista linjaa demareiden sijaan ajaa johdonmukaisella linjallaan perussuomalaiset, Simon Elo sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt