Verkkouutiset

”Kun lapset sairastavat, syntyy vähitellen immuniteetti”

Koronaviruksen arvellaan muuttuvan ajan myötä influenssan kaltaiseksi taudiksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Monet tutkijat ovat arvelleet koronaviruksen muuttuvan ajan myötä vähemmän vaaralliseen suuntaan.

Oletuksena on, että viruksen kannalta olisi hyödyksi aiheuttaa lieviä, mutta herkästi tarttuvia infektioita. Esimerkiksi rhino-virukset saavat ihmisen erittämään virusta, mutta lievä tauti ei juurikaan vaikuta sairastuneen toimintaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Pandemian aikana suunta on ollut toinen, sillä nopeasti levinneet virusmuunnokset ovat osoittautuneet aiempaa vaarallisemmiksi. Tampereen yliopiston anatomian professori Seppo Parkkila ja Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet uskovat tilanteen muuttuvan rokotekattavuuden ja sairastamisen myötä.

He arvioivat Tampereen yliopiston julkaisussa, että koronavirus todennäköisesti heikkenee hieman influenssan tapaiseksi, aika-ajoin kiertäväksi vaarattomammaksi lastentaudiksi.

– Kun pandemia alkoi, vanhemmat ihmiset, joilla tauti on pitkälti tuntemattomista syistä lapsia vaarallisempi, saivat viruksen ilman aiempaa altistumista. Sen sijaan lapsille ja alle 15-vuotiaille vakavan taudin riski on ollut todella pieni, Mika Rämet sanoo.

– Kun lapset sairastavat tautia ja muu väestö rokotetaan, syntyy vähitellen myös immuniteetti virusta vastaan, Rämet jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)