Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kyselee Twitterissä Sanna Marinin (sd.) hallituksen ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) kantaa aluevaalien järjestämiseen. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 23. tammikuuta.
– Kuinka pitkälle Marinin hallitus ja oikeusministeriö antaa tilanteen edetä ja pahentua ennen kuin aluevaalit siirretään? Se on väistämättä edessä, sillä koronaturvallisia vaaleja ei tammikuussa millään pystytä järjestämään, Heinonen tviittaa.
Tänään koronatartunnoissa nähtiin jälleen uusi ennätys, peräti 1[nbsp]781. Kahden viikon tartuntojen summa on nyt 18[nbsp]379, kun se kaksi viikkoa sitten se oli 13[nbsp]759.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan menehtyneitä on kirjattu viimeisten kahden viikon aikana 93.
Suomen tilanne näyttää huolestuttavalta myös kansainvälisessä vertailussa. Kahden viikon aikana todettujen kuolemantapausten määrä kasvoi tiistaina päättyneellä seurantajaksolla 124 prosenttia verrattuna aiempaan.
Kuinka pitkälle #Marin #hallitus ja @oikeusmin antaa tilanteen edetä ja pahentua ennen kuin #aluevaalit siirretään? Se on väistämättä edessä, sillä koronaturvallisia vaaleja ei tammikuussa millään pystytä järjestämään! #vaalit #korona #covid19 @valtioneuvosto
— Timo Heinonen (@timoheinonen) December 9, 2021