Verkkouutiset

Björn Wahlroos TE:lle: Suuret rakenteelliset uudistukset jäivät kiky-sopimuksen vuoksi tekemättä

Talousvaikuttaja Björn Wahlroosin mielestä syynä Suomen uudistuskyvyn puutteeseen ovat toimeenpanevan vallan haurastuminen ja ay-liikkeen vallan kasvu, kertoo Talouselämä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Talousvaikuttaja Björn Wahlroosin arvosana pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitukselle arvosanaksi välttävä. Sipilän kunnianhimoinen yhteiskuntasopimus kutistui lopulta kiky-sopimukseksi, jolla jäädytettiin palkat ja työntekijöille tuli kolme palkatonta työpäivää lisää vuodessa.

– Ei siitä tietysti mitään haittaa ollut, mutta suuret rakenteelliset uudistukset jäivät tekemättä, Wahlroos toteaa Talouselämän haastattelussa. Wahlroos on Nordean, Sammon ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja.

Wahlroosin mielestä Suomessa on liian kireä verotus ja jäykät työmarkkinat. Kilpailijamaat Ruotsi, Saksa ja Iso-Britannia ovat pystyneet tekemään uudistuksia ja joustoja.

– Meillä oli ennen Suomessa yhteinen talouskasvun agenda. Vaikka oli riitoja ja lakkoja, oli kyse siitä, miten hyvinvointi jaettaisiin. Ei ollut koskaan erimielisyyttä kasvun tarpeellisuudesta.

”Perustuslakiuudistus oli valtava virhe”

Hänen mielestään kaksi tärkeintä syytä Suomen uudistuskyvyn puutteeseen ovat toimeenpanevan vallan haurastuminen ja ay-liikkeen vallan kasvu.

Kekkosen kauden jälkeen vuonna 1982 Suomessa syntyi täydellinen konsensus siitä, että presidentin valtaa piti rajoittaa. Uudessa perustuslaissa presidentin valta kapeni, ja eduskunnan ja pääministerin mahti kasvoivat. Wahlroosin mielestä valta siirtyi instituutiolle, joka ei pysty sitä käyttämään.

– Unohdettiin, että pääministeri ei ole presidentin tapaan itsenäinen toimija. Hän on koalition edusmies, joka toimii yhteisymmärryksessä muiden hallituspuolueiden kanssa.

Wahlroosin mielestä suomalaisten tulisi myöntää, että perustuslakiuudistus oli valtava virhe.

– Vallan täydellinen parlamentarisointi ei toimi. Se rikkoo Montesquieun vallanjako-oppia. Tämä on johtanut siihen, että kyky tarttua ongelmiin on heikentynyt aivan dramaattisesti, Wahlroos näkee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)