Verkkouutiset

Uuden sote-lakiehdotuksen kuntakohtaisia laskelmia ei voida julkistaa

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan korjaamaan sote-lakiehdotukseen liittyviä asiakirjoja ei saada julkistaa ennen kuin lain käsittely päättyy valiokunnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) vaati eilen Verkkouutisissa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan korjaaman sote-lakiehdotuksen saattamista julkiseen keskusteluun. Sasin mielestä tehnyt muutokset ovat niin merkittäviä, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdotus vastaa uutta hallituksen esitystä. Tilanne on poikkeuksellinen. Vihreät puolestaan ovat vaatineet kuntakohtaisten laskemien julkistamista.

Ongelmana on se, että eduskunnan työjärjestyksen mukaan asiakirjat tulevat julkisiksi vasta, kun asia on käsittely loppuun valiokunnassa. Tällä on haluttu turvata asian käsittelyn luottamuksellisuus valiokunnissa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta voi kuitenkin halutessaan tiedottaa asiasta, mutta asiakirjoja ei saa julkistaa.

– Kokoomuksen kanta on, että olemme niin avoimia kuin mahdollista, kokoomuksen sosiaali- ja terveysvaliokuntavastaava, kansanedustaja Sari Sarkomaa sanoo.

Eduskunnan työjärjestys on laintasoinen säädös. Vihreiden julkiseksi vaatimia kuntakohtaisia laskelmia ei siis voida julkistaa, vaikka näin haluttaisiin tehdä. Laskelmat tulevat julkiseksi silloin, kun sosiaali- ja terveysvaliokunta saa mietintönsä valmiiksi viimeistään ensi viikon perjantaina 6. maaliskuuta. Sen jälkeen laki etenee eduskunnan täysistuntoon.

Hallinto- ja rahoitusmalli paljastuvat siinä vaihteessa, kun perustuslakivaliokunta saa lausuntonsa valmiiksi ja silloin siihen liittyvät asiakirjat tulevat julkisiksi. Perustuslakivaliokunnan lausunnon odotetaan valmistuvan keskiviikkona 4. maaliskuuta.

Perustuslakivaliokunta on jättänyt eduskunnan puhemiesneuvostolle esityksen sote-lakiehdotuksen muuttamisesta julkiseksi. Puhemiesneuvosto jätti asian pöydälle eilen ja antaa vastauksensa tänään torstaina iltapäivällä.

Verkkouutisille kerrotaan eduskunnasta virkamieslähteestä, ettei puhemiesneuvosto voi päättää esityksen julkistamisesta, mutta sosiaali- ja terveysvaliokunta voi päättää tiedottaa keskeneräisestä asiasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)