Kalifornian yliopiston (UCR) tutkijat ovat kehittäneet uutta menetelmää rokotteiden antamiseksi.
Tavoitteena on, että henkilö voisi syödä esimerkiksi kasvin lehtiä ja saada samalla suojavaikutuksen tautia vastaan. Tutkimus koskee mRNA-teknologiaa, jota on käytetty Pfizerin-BioNTechin ja Modernan koronavirusrokotteissa.
Uudesta menetelmästä voisi olla hyötyä erityisesti kehittyvissä valtioissa, sillä mRNA-rokotteisiin liittyvä logistiikka on haastavaa vaativan kylmäketjun vuoksi.
– Ihanteellisessa tilanteessa yksittäinen kasvi tuottaisi mRNA:ta määrän, joka riittäisi yhden henkilön rokottamiseen, tutkimusta johtava apulaisprofessori Juan Pablo Giraldo toteaa tiedotteessa.
Uutta menetelmää kokeillaan parhaillaan pinaatin ja lehtisalaatin avulla. Niiden viherhiukkasten eli kloroplastien uskotaan voivan kantaa myös ulkopuolisia geenejä.
Giraldon mukaan kasvit voisivat jatkossa tehdä haluttuja molekyylejä.
– Ne ovat pieniä, aurinkokäyttöisiä tehtaita, jotka tuottavat sokeria ja muita molekyylejä kasvien kasvun tueksi, apulaisprofessori toteaa.
.@UCRiverside #scientists are studying whether they can turn edible #plants into #mRNA #vaccine factories: https://t.co/iGtGFnDRz8 @UCRCNAS #vaccines #vaccines
— UCR Science News (@UCR_ScienceNews) September 16, 2021