Helsingissä tehdään lauantaina 17. heinäkuuta kokeilu, jossa koronavirusrokotteen voi hakea ilman ajanvarausta.
Ensimmäistä rokoteannosta annetaan kaikilla pääkaupungin rokotuspisteillä kello 9.15–17.00.
Helsingin rokotuspisteet sijaitsevat Jätkäsaaressa, Malmilla, Messukeskuksessa ja Myllypurossa. Mukaan tarvitsee henkilö- tai Kela-kortin.
Tehosterokotuksia annetaan lauantaina tavalliseen tapaan vain henkilöille, joilla on tehosterokotukseen varattu aika.
Helsingin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen kehottaa kaikkia 16-vuotiaita ja tätä vanhempia sekä 12-15-vuotiaita riskiryhmiin kuuluvia hakemaan rokotuksen.
– Nyt rokotuspisteessä voi piipahtaa hakemassa rokotuksen vaikka lauantaikävelyn tai -ajelun lomassa ja vaikka porukalla. Kokeilemme tätä nyt ensi lauantaina ja tulosten perusteella saatamme jatkossa tarjota tällaista mahdollisuutta pysyvämminkin, Turpeinen toteaa tiedotteessa.
Hänen mukaansa rokotteita on saatu viime aikoina suuria määriä Helsinkiin, joten myös aikoja on erittäin hyvin tarjolla. Tällä hetkellä 65 prosenttia helsinkiläisistä on saanut koronavirusrokotuksen ensimmäisen annoksen.
Helsinkiläiset voivat lauantaina hakea koronarokotuksen ilman ajanvarausta! Rokotuksen ensimmäisen annoksen voi hakea kaikilta Helsingin rokotuspisteiltä klo 9.15-17.00. #helsinki #koronafi https://t.co/Y7Nla56FFQ
— Helsingin kaupunki (@helsinki) July 15, 2021