Suomalaisia sotilaita Naton harjoituksissa Norjassa. LEHTIKUVA / AFP Jonathan Nackstrand

Kolme neljästä arvioi Naton parantavan turvallisuutta

Evan tutkimuksessa Nato-jäsenyyden kannatus on noussut 38 prosenttiyksikköä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisista 74 prosenttia katsoo, että Nato-jäsenyys parantaisi Suomen turvallisuutta, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Eva kysyi edellisen kerran suomalaisten käsityksiä Nato-jäsenyyden vaikutuksista vuonna 2007. Silloin 36 prosenttia uskoi jäsenyyden voivan kohentaa Suomen sotilaallista turvallisuutta ja 21 prosenttia näki Nato-jäsenyyden heikentävän sitä.

Nato-jäsenyyden myönteisiin turvallisuusvaikutuksiin uskovien osuus on siis kasvanut 38 prosenttiyksikköä 15 vuodessa.

Evan tutkimuspäällikkö Ilkka Haaviston mukaan Ukrainan sota on paljastanut selkeän vajeen Suomen turvallisuudessa.

– Kansalaismielipiteen suuri muutos kertoo, että suomalaiset ovat tulleet yllätetyiksi. Luulimme olevamme turvassa, eikä Nato-jäsenyyden tuottamien turvallisuushyötyjen aiemmin katsottu olevan liittoutumisesta koituvien rasitteiden ja riskien arvoisia, hän sanoo tiedotteessa.

Poikkeuksellisen suuri asennemuutos suomalaisilla on tapahtunut myös suhtautumisessa Yhdysvaltain rooliin maailmanpolitiikassa.

Kolme neljästä on sitä mieltä, että ongelmistaan huolimatta Yhdysvallat on länsimaisten arvojen keskeinen puolustaja maailmassa ja tärkeä kumppani Suomelle.

Toista mieltä on vain kymmenesosa. Yhdysvaltojen rooliin myönteisesti suhtautuvien osuus on kasvanut 36 prosenttiyksikköä kahden vuoden takaisesta.

Tulokset perustuvat 2 074 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

Tutkimuksen tiedonkeruu on tehty Ukrainan sodan toisen ja kolmannen viikon aikana, eli 4.3.–15.3.2022.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)