Verkkouutiset

Kiirastorstaina rikottiin valmiuslakia enemmän kuin aiemmin

Poliisi käännytti Uudenmaan rajalta torstaina 283 ajoneuvoa ja antoi 11 sakkoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisi joutui käännyttämään kiirastorstaina odotettua enemmän ajoneuvoja takaisin Uudenmaan maakuntarajalla. Sakotettuja henkilöitä oli saman verran kuin koko ensimmäisellä valvontaviikolla yhteensä, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Sakkoja jouduttiin antamaan yhteensä 11 kappaletta ja ajoneuvoista 283 jouduttiin ohjaamaan takaisin. Uudenmaan maakuntarajan yli pyrkiviä ajoneuvoja saapui poliisin tarkistuspisteille yhteensä 45 604.

Uudenmaan maakuntarajan saa ylittää liikkumisrajoitusten aikana vain välttämättömästä syystä. Vapaa-ajan matkustaminen, kuten mökkimatka tai pääsiäisen juhlistaminen, eivät ole välttämättömiä syitä. Siitä huolimatta torstainen liikenne yllätti poliisin Uudenmaan maakuntarajalla.

– Olimme varautuneet siihen, että pääsiäinen lisää matkustusta, joka ei ole välttämätöntä. Uudeltamaalta ja Uudellemaalle matkustaminen on ehdottomasti kielletty ilman välttämätöntä syytä, koska liikkumisrajoituksen tavoitteena on koronaviruksen leviämisen estäminen ja kansalaisen suojeleminen, operaation johtaja, ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisista kertoo.

Poliisi valvoo liikennettä pääsiäisenä tehostetusti Uudenmaan maakuntarajalla noin 40 tarkastuspisteellä ja aktiivisella liikkuvalla valvonnalla. Uudenmaan rajoitus astui voimaan 28.3.2020 keskiyöllä. Poliisi tarkasti ensimmäisen viikon aikana 247 694 ajoneuvoa. Ensimmäisen viikon aikana sakkoja annettiin 11 kappaletta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)