Kiinan Wuhan, koronaviruksen kehto, avattiin lauantaina matkailijoille ensimmäisen kerran kuukausiin, kertoo BBC. Miljoonakaupunkiin on nyt sallittua matkustaa, mutta kaupungista poistuminen on vielä kiellettyä.
Wuhan on Hubein maakunnan pääkaupunki. Kaupungissa on todettu yli 50 000 koronatartuntaa, ja virukseen on Hubeissa menehtynyt ainakin 3000 ihmistä.
Kiinalaisviranomaisten mukaan tartuntojen määrä on maassa nyt kuitenkin selvässä laskussa. Uudet tartunnat ovat viranomaisten mukaan ulkomailta tuotuja, ja Kiina onkin sulkenut rajansa ulkomaalaisilta.
Wuhan, jossa virus ensimmäisen kerran todettiin, on ollut suljettuna tammikuun puolivälistä saakka. Viranomaiset ovat vähitellen poistamassa rajoituksia, ja lauantaina ensimmäiset junat saapuivat kaupungin rautatieasemille. Jokaisen Wuhaniin matkustavan oli kuitenkin todistettava olevansa terve.
Poistuminen kaupungista sallitaan huhtikuussa, jolloin myös lentoliikenne Wuhanin avataan jälleen, BBC kertoo.