Keskustan entinen ministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila arvostelee puoluettaan viime vuosina vallinneesta ”vaikenemisen kulttuurista”.
Hänen mukaansa puolue unohti perusolemuksensa kansanliikkeenä, jonka tarkoitus on kannustaa erilaisiin mielipiteisiin.
– Pyrittiin kaikessa yksimielisyyteen ja sanottiin jopa, että kritiikkiä ei saisi olla. Tultiin jopa etukäteen sanomaan, että nyt pitäisi olla hiljaa. Vallitsi sellainen kulttuuri, että se mikä on tehty hallituksessa, pitää hyväksyä ja sitä pitää tukea, Anttila sanoi Ylen aamu-tv:ssä.
Sirkka-Liisa Anttila arvioi, että poliittiset virheet karkottivat hallituskauden aikana osan keskustan ydinkannattajista.
– Alueiden asioita ajettiin alas, mikä on keskustalaisille erittäin vieras asia. Siinä tehtiin se suuri virhe, että ei sparrattu niitä erilaisia mielipiteitä, mitä keskustan eduskuntaryhmässä ja kansanliikkeessä oli. Unohdimme alueet ja alueet kostivat meille, se on rehellinen tosiasia, Anttila jatkoi.
Entisen ministerin mukaan puolue voi palauttaa uskottavuutensa vain ”tunnustamalla tosiasiat ja tekemällä korjausliikkeen”.
Keskusta valitsee uuden puheenjohtajansa 7. syyskuuta järjestettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa.