Verkkouutiset

”Kertsinsalmi oli heidän räikeä virhearvionsa”

Vladimir Putin pelaa brittiarvion mukaan pitkää peliä, johon lännen on päättäväisesti vastattava.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kremlin ulkopoliittisia siirtoja on usein pidetty taidokkaina. Viimeaikaiset tapahtumat Asovanmerellä ovat Chatham House -ajatushautomon asiantuntijan mielestä kuitenkin esimerkki Venäjän valtiojohdon räikeästä virhearviosta.

– Ne johtivat presidentti Vladimir Putinin ja Donald Trumpin viikonlopun G20-kokouksen yhteyteen suunnitellun tapaamisen peruuntumiseen. Kun EU valmistautuu arvioimaan pakotteitaan myöhemmin tässä kuussa, Moskova on nyt antanut yhden syyn lisää niiden jatkamiseen. Venäjä on lisäksi tullut vahvistaneeksi presidentti Petro Poroshenkon ja muiden länsi-integraatiota kannattavien voimien kannatusta maaliskuussa järjestettävien Ukrainan presidentinvaalien edellä, Venäjä-tutkija John Lough toteaa Chatham Housen julkaisemassa kommentissaan.

Yhdysvalloissa ja läntisessä Euroopassa ei Loughin mukaan edelleenkään täysin ymmärretä, että Georgian sota vuonna 2008 ja viidettä vuotta jatkuva sota Itä-Ukrainassa eivät ole irrallisia tapahtumia, vaan osa Venäjän pitkäjänteistä hyökkäystä Euroopan vakiintunutta turvallisuusarkkitehtuuria vastaan.

– Kremlin visio Euroopan turvallisuudesta rakentuu sen oikeudelle kontrolloida naapureitaan ja käyttää veto-oikeutta Naton päätöksentekoon, Lough sanoo.

Ukraina tarvitsee
logistista apua

Rajoittamalla Ukrainan alusten kulkua Kertsinsalmessa Venäjä haluaa Loughin mukaan korostaa kykyään vaikuttaa Ukrainaan tavalla, johon lännen on vaikea suoraan vastata.

Hän uskoo Kremlin laskevan sen varaan, että Nato ei ole valmis lähettämään laivasto-osastoa Asovanmerelle, vaikka Ukraina on sellaista toivonut.

Ukrainan taloudelle Venäjän toimet ovat jo aiheuttaneet merkittävää vahinkoa, sillä Asovanmeren rannikolla sijaitsevat Mariupolin ja Berdyanskin satamat ovat maan metalliteollisuuden viennin kannalta erittäin tärkeitä.

– Ilmeisiä keinoja, joilla Venäjää voitaisiin estää kontrolloimasta tätä osaa Ukrainan merirajasta, ei ole olemassa. Siksi tehokkainta olisi, että länsimaat auttaisivat Ukrainaa modernisoimaan rautatieyhteyksiään ja laajentamaan muita satamiaan Asovanmeren ohittamiseksi. Ukrainan toiseksi suurimmat metallitehtaat sijaitsevat Mariupolissa, eikä sieltä ole raidekapasiteettia, joka ulottuisi Mustanmeren satamiin, Lough huomauttaa.

Päättäväisyys
kantaa hedelmää

Lännen vastaus Venäjän aggressiivisiin toimiin on vuonna 2014 tapahtuneesta Krimin laittomasta haltuunotosta alkaen perustunut kolmeen keskeiseen elementtiin: Ukrainalle annettavaan tukeen, tiettyihin Venäjän talouden sektoreihin ja yksittäisiin henkilöihin asetettuihin pakotteisiin sekä Naton yhteisen puolustuksen vahvistamiseen.

– Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitti 2014, että Ukrainaa koskevan lännen ja Venäjän vastakkainasettelun ratkaiseminen vaatii ”pitkää hengenvetoa”, Lough muistuttaa.

– Ei ole vielä selvää, onko länsi riittävän päättäväinen pitkään peliin Venäjän kanssa ja kykeneekö se ajan myötä suostuttelemaan [Kremlin] tarkistamaan ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaansa. Viime viikon tapahtumat ovat kuitenkin jälleen osoittaneet, että Moskova voi tehdä vakavia virheitä, Lough sanoo.

Venäjän valtiojohdon harha-askeleet luovat hänen mielestään uskoa siihen, että lännen tinkimätön päättäväisyys voi kantaa hedelmää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)