Verkkouutiset

Vasemmalla Parolannummella koeajotilaisuudessa Patria 6x6, joka on Pasi-kuljetuspanssariajoneuvon seuraaja. Oikealla panssaroitu Patria 6x6 AMV. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kansanedustaja: Suomi menettänyt vuodessa 700 miljoonaa aseviennin lupien kiristyttyä

Puolustusministeri vastasi ulkoministeriön roolin olevan asiassa keskeinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan puolustusvaliokuntaan kuuluva kokoomuksen Timo Heinonen totesi täysistunnon keskustelussa puolustusselonteosta toivovansa, että maavoimat toivottavasti hankkii rynnäkkökiväärinsä Suomesta Sakolta.

Timo Heinonen totesi joutuvansa antamaan myös hivenen moitteita tai kritiikkiä. Hänen mukaansa kyse on puolustusalan vientiluvista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Tämän hallituksen aikana vientiluvat ovat kiristyneet. Itse asiassa yhden vuoden aikana on kiristyneen linjan takia menetetty 700 miljoonan euron ulkomaankaupat, Timo Heinonen sanoi.

– Tätä toivon, että hallituksessa pohditaan.

Heinosen mukaan ”emmehän mekään osta hävittäjiä (joltain) maalta ja totea niin, että jos joudumme sotaan, niin ettehän te sitten meille varaosia myy. Pidetään huolta myös tästä puolesta”.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) totesi vastauksessaan, että ulkoministeriöllä on vientiluvissa ”ulko- ja turvallisuuspolitiikka-arvioissa keskeinen rooli, mikä on hyvä huomioida tässä asiassa”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)