Kansanedustaja epäilee: Norja on sopinut Venäjän kanssa rajanylityksistä

Kansanedustajan mielestä Suomelta pikakäännytys kestää aivan liian pitkään.

Enontekiöläinen keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan, ettei Norjan turvapaikkapolitiikka ole tiukempaa kuin Suomella.

– Ulospäin on vain haluttu antaa kuva äärimmäisen tiukasta linjasta, mikä onkin tässä tilanteessa järkevää. Jopa Suomessa on tietyissä medioissa ja julkisessa keskustelussa luotu kuvaa, jonka mukaan Norja tekisi Suomea huomattavasti tiukempaa turvapaikkapolitiikkaa. Ei tee – ainakaan nykyisellään, kansanedustaja toteaa.

Norja ei ole kieltäytynyt ottamasta vastaan turvapaikanhakijoita Venäjältä, mutta ”jostain syystä” heitä ei enää Venäjältä Norjaan saavu.

– Norja on vain onnistunut kahdenvälisissä neuvotteluissaan Venäjän kanssa sopimaan jostain, mihin Suomi ei toistaiseksi ole pystynyt.

Kärnän mukaan Norjassa perusteetta turvapaikkaa hakeneiden pikakäännytykset pystytään tekemään 48 tunnissa, kun meillä Suomessa kuluu kahdeksan vuorokautta.

– Se on aivan liian pitkään, hän ihmettelee.

Kommentit