Artikkelit: Talous

Luottamus talouteen oli huhtikuussa alemmalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin ja lisäksi heikompi kuin pitkällä ajalla keskimäärin.
Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto saattaa laskea ohjauskorkoaan ensi viikon torstaina pidettävässä kokouksessaan.
Liki neljännes maailman 15–24 –vuotiaista on joko työttöminä tai vailla opiskelupaikkaa ja tilanne vaikuttaa vain heikkenevän vuosi vuodelta, The Economist kertoo.
STX Finlandin Turun-telakalla rakenteilla olevien TUI-risteilyalusten rahoituspakettiin liittyvät epävarmuudet on saatu ratkaistua.
Liettuan presidentiltä riittää ymmärrystä Saksan ajamille säästö- ja sopeutustoimille eurokriisin kuriin laittamiseksi.
Uusiutuvan energian osuus energiankulutuksesta Euroopan unionissa oli ainakin vielä toissa vuonna nousussa.
Metsäntutkimuslaitos Metla ja Aalto-yliopisto tekivät kaksi tutkimusta, joiden avulla voidaan mallintaa sekä sellunkeiton että paperin valmistuksen tuotantoa ja kustannuksia. Laskennallisissa esimerkkitapauksissa tehtaiden tuotanto oli kannattavaa, mutta sellun ja paperin markkinahintojen lasku tekee alalle hallaa.
Kokoomuksen europarlamentaarikon Sirpa Pietikäisen mukaan julkiset hankinnat vaikuttavat oleellisella tavalla talouteen.
Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan Saksa tarvitsisi korkeampia korkoja, kun taas muut maat hyötyisivät matalammista koroista, uutisoi Handelsblatt.
Sveitsiläisprofessori Jean Zieglerin mukaan rahoitus ja sen saaminen Sveitsissä perustuu erittäin kyseenalaisiin toimiin.
Ison-Britannian talous kasvoi 0,3 prosenttia kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä, uutisoi Financial Times.
Vuokratyöntekijöistä yli puolet on omasta mielestään heikommassa asemassa kuin yrityksen muut työntekijät.
Ruostumattoman teräksen kysynnän lasku on ajanut yhtiön ahtaalle.
Tuoreen tutkimuksen mukaan hiilivoimalat aiheuttavat terveyshaitoillaan EU:n alueella tuhansia ennenaikaisia kuolemia ja miljardiluokan kustannukset.
Oikeusministeriön teettämässä selvityksessä suositellaan, ettei ns. positiivista luottotietorekisteriä otettaisi käyttöön Suomessa. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on samaa mieltä.
Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on noussut viime vuoden 22 prosentista 23 prosenttiin, kertoo Keskuskauppakamarin tekemä selvitys hallituksen kokoonpanoista pörssiyhtiössä.
Kaivosyhtiön pitää laskea luontoon lähes neljä miljoonaa kuutiota jätevesiä.
Suomalaiset yritykset harjoittivat vuonna 2011 liiketoimintaa 4 617 tytäryhtiössä 119 maassa, ilmenee Tilastokeskuksen keräämistä tiedoista. Eniten suomalaisyritykset investoivat ja työllistivät Ruotsissa.
Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle (FDP) varoittaa EU-komission puheenjohtajaa José Manuel Barrosoa poikkeamasta säästöpolitiikasta, uutisoi Der Spiegel.
Työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan maaliskuussa 236 000 eli 9 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Saksalaiset luksusautojen valmistajat ovat kasvattaneet markkinaosuuksiaan Kiinassa voimakkaasti 2000-luvulla. Suuri kasvu on aiheuttanut niille myös vaikeuksia.
Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso sanoi puheessaan maanantaina, että EU:n viime vuosina soveltamalle talouskuripolitiikalle ei ole enää poliittista ja sosiaalista tukea.
Betsson maksoi viime vuonna veroja 4,4 prosenttia tuloksestaan.
Rakennusteollisuus RT:n mukaan tänä vuonna on odotettavissa 3 prosentin vähennys rakentamisen määrään.
Yhdysvaltain talous saa heinäkuussa odottamattoman kolmen prosentin kasvusysäyksen tilastomuutoksesta, kertoo The Financial Times.
Luottoluokituslaitos Fitch on pudottanut Britannian pitkäaikaisten ulkomaan luottojen ja kotimaan valuutan luottojen luokitusta.
Maailman suurimpien talouksien G20-kokous ilmoitti, että se ei vastusta Japanin keskuspankin rahan tarjontaa rajusti laajentavaa rahapolitiikkaa, kertoo The Financial Times.
Suomen Lentäjäliitto FPA sanoo halpalentoyhtiöillä olevan salaisia sopimuksia lentohenkilöstön työllistämiseksi. FPA:n mukaan sopimuksilla vuokrataan työvoimaa, ja kierretään sosiaali- ja eläkekuluja.
Tampereella kesäkuussa järjestettävän Manufacturing Performance Daysin (MPD) järjestäjät sanovat, että Suomen julkisen sektorin kestävyysvaje on hoidettavissa tuottavuutta kohottamalla.
Sarjayrittäjän muista liiketoimista voi päätellä uusienkin ideoiden kantavuutta. Suomessa on runsaat 200 toimitusjohtajaa, joiden käsissä kasvaa ja kukoistaa vähintään kolme yritystä.
Saksassa suunnitellaan euroalueen kriisimaiden varakkaiden kotitalouksien verottamista uudella varallisuusverolla.
Euroopan talouskriisi ei kohdistu ainoastaan etelän kriisimaihin, vaan se aiheuttaa taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia ongelmia kaikille Euroopan valtioille, arvioi Eurooppa-Tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma.
Maakaasupohjaiseen vetyyn siirtyminen tarjoaisi miljardiluokan säästöpotentiaalin Suomen vaihtotaseeseen.
Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan Tuomas Pöystin mukaan Suomi tarvitsee enemmän rakenteellisia uudistuksia työurien pidentämiseksi.
Finanssivalvonnan mukaan matala korkotaso ja hidas talouskasvu koettelevat jo korkokatteesta riippuvaisia pieniä pankkeja, joista viisi teki tappiollisen tuloksen viime vuonna.
Vihreä kansanedustaja pitää perheyrityksiä eettisempinä kuin korealaista telakkayhtiötä.
Liikeaikalaki vanheni kolmessa vuodessa, sanovat kauppiaat, koska venäläisturisteja on niin paljon.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) sanoo, että työ- ja elinkeinoministeriö on varautunut "kaikenlaisiin käänteisiin" ja seuraa tarkkaan STX-konsernin tilannetta.
Monte-Paschi-pankki menetti viime vuonna yli kolme miljardia euroa. Tappiot ovat huomattavasti suuremmat kuin mitä odotettiin, uutisoi Der Spiegel.
Euroalueen työttömyys oli tammi-helmikuussa ennätyskorkea, kertoo Euroopan tilastokeskus Eurostat.