Itsesääntely toimii: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvaa

Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on noussut viime vuoden 22 prosentista 23 prosenttiin, kertoo Keskuskauppakamarin tekemä selvitys hallituksen kokoonpanoista pörssiyhtiössä.

– Vaikka harppaus ei ole suuri, positiivinen kehitys jatkuu ennen kaikkea suurissa pörssiyhtiöissä, joiden hallituksista naisia on jo 31 prosenttia. Naiset etenevät hallituksiin itsesääntelyn keinoin, ja Suomi jatkaa EU:n ennätystasolla, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa.

Eniten naisia hallituksissa on suurissa pörssiyhtiöissä, joissa naisten osuus on jo 31 prosenttia (28 prosenttia vuonna 2012). Keskisuurissa yhtiöissä naisten osuus pysyy viime vuoden tasolla 23 prosentissa. Pienet pörssiyhtiöt pääsivät 17 prosenttiin, kun osuus viime vuonna oli 16. Kahdella suurella pörssiyhtiöllä eli Sammolla ja Sanomalla ja kahdella pienellä yhtiöllä (Nordic Aluminium ja Tiimari) on hallituksessa yhtä monta naista ja miestä.

Myös niiden hallitusten osuus, joissa on vain miehiä, on laskenut 14 prosentista 13 prosenttiin. Kaikilla suurilla ja keskisuurilla yhtiöillä on molempia sukupuolia hallituksessa, mutta nollakerhoon jää 16 pientä yhtiötä.

Listayhtiöiden hallinnointikoodi edellyttää, että hallituksessa on oltava molempia sukupuolia. Muussa tapauksessa yhtiön on annettava asiasta julkinen perustelu.

Linnainmaan mukaan hallinnointikoodi on osoittautunut tehokkaaksi naisten hallituspaikkojen lisäämiskeinoksi, sillä vuonna 2008, jolloin suositus annettiin, peräti 49 prosentilla pörssiyhtiöistä ei ollut yhtään naista hallituksessa.

– Kymmenessä vuodessa naisten hallituspaikat pörssiyhtiöissä ovat yli kolminkertaistuneet 7 prosentista 23 prosenttiin, joten on kohtuutonta väittää, että kehitys olisi hidasta, Linnainmaa huomauttaa.

Keskuskauppakamarin selvitys kattaa kaikki pörssiyhtiöt, joiden päälistauspaikka on Helsinki. Joidenkin yhtiöiden osalta laskelmat perustuvat nimitysehdotuksiin, joita ei ole vielä vahvistettu yhtiökokouksessa.

EU:n direktiivihankkeet uhkaavat nostaa listautumiskynnystä, sillä EU:ssa on vireillä peräti kaksi direktiivihanketta pörssiyhtiöiden hallituskokoonpanoista.

Oikeuskomissaari Viviane Redingin kiistelty kiintiöhanke on saanut kilpailijan sisämarkkinakomissaari Michel Barnierin direktiiviehdotuksesta, joka edellyttää hallituskokoonpanon diversiteettipolitiikan julkistamista. Kummassakin direktiivihankkeesssa osa pienistä pörssiyhtiöistä olisi direktiivin piiriissä. Pienten pörssiyhtiöiden hallitukset ovat varsin pieniä, keskimäärin 5-6 jäsentä.

– Kun Suomi kykenee tänäkin keväänä osoittamaan itsesääntelyn toimivuuden naisten hallituspaikkojen lisääjänä, Suomen on vaadittava, että direktiivien ulkopuolelle jätetään pienet listayhtiöt. Kiinnostus pörssilistautumiseen on jo nyt Suomessa olematonta, eikä listautumisesteitä pidä säätää lisää, Linnainmaa vaatii.

Mainos