EU avaa rahahanat – Ukrainalle tukea vähintään 11 miljardia

Euroopan komissio on torstaina sopinut tukipaketista, johon sisältyvillä käytännön toimenpiteillä annetaan Ukrainalle taloudellista ja rahoitustukea.

Nämä toimenpiteet ovat komission panos eurooppalaisiin ja kansainvälisiin pyrkimyksiin tukea Ukrainan poliittisia ja taloudellisia uudistuksia. Tukipaketti esitellään EU:n valtion- ja hallitusten päämiehille ennen torstaina 6. maaliskuuta järjestettävää EU:n ylimääräistä huippukokousta.

– EU:n ensisijainen tavoite on edistää rauhanomaisen ratkaisun löytämistä tämänhetkiseen kriisiin kansainvälisen oikeuden mukaisesti, totesi komission puheenjohtaja José Manuel Barroso.

– Samanaikaisesti kansainvälisen yhteisön olisi annettava tukensa Ukrainan taloudellisen ja rahoitustilanteen vakauttamiseksi. Euroopan komission tänään ehdottaman toimenpidepaketin tarkoituksena on auttaa sitoutunutta, osallistavaa ja uudistuksiin valmista Ukrainan hallitusta rakentamaan maalle uutta, vakaata ja vaurasta tulevaisuutta.

Komission ehdotuksen mukaisesti Ukraina voisi saada lähivuosina tukea yhteensä vähintään 11 miljardia euroa EU:n talousarviosta sekä EU:hun sijoittautuneilta kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta.

Tukipaketissa hahmotellaan pääasialliset konkreettiset toimenpiteet, joita komissio ehdottaa lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä Ukrainan taloudellisen ja rahoitustilanteen tasapainottamiseksi, siirtymävaiheen sujuvoittamiseksi sekä poliittisten ja taloudellisten uudistusten edistämiseksi.

Tänään sovitun paketin pääkohdat:

1. Tulevina vuosina 3 miljardia euroa EU:n talousarviosta, 1,6 miljardia euroa makrotaloudellisena apuna annettavina lainoina ja 1,4 miljardia euroa osana avustuksina annettavaa tukipakettia

Poimintoja videosisällöistämme

2. Jopa 8 miljardia euroa Euroopan investointipankilta (EIP) ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankilta (EBRD)

3. Mahdollisesti 3,5 miljardia euroa naapuruuspolitiikan investointivälineen kautta

4. Avunantajien koordinointifoorumin perustaminen

5. Pitkälle menevän ja laaja-alaisen vapaakauppa-alueen soveltaminen alustavasti, kun assosiaatiosopimus on allekirjoitettu, ja tarvittaessa kauppatoimenpiteiden aikaistaminen sopimuksista riippumatta

6. Korkean tason investointifoorumin / työryhmän perustaminen

7. Ukrainan kaasun kauttakulkujärjestelmän nykyaikaistaminen ja erityisesti Slovakian kautta ohjattavaa kaksisuuntaista virtausta koskevat työt

8. Viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman vauhdittaminen nykyisen kehyksen puitteissa; liikkuvuuskumppanuuden tarjoaminen

9. Tekninen apu muun muassa perustuslain muuttamiseen, oikeuslaitoksen uudistamiseen ja vaalien valmisteluun.

Mainos