SAK vaatii sitovia sääntöjä suomalaisyritysten toiminnalle ulkomailla

Palkansaajakeskusjärjestö SAK vaatii suomalaisyritysten toiminalle ulkomailla sitovia sääntöjä.

SAK edellyttää, että työn teettäjällä ja tilaajalla on vastuu koko tuotantoketjusta sekä alihankkijoista myös, kun tuotantoa on siirretty pois Suomesta.

Metsäteollisuusyritys Stora Enso on myöntänyt käyttävänsä tuotannossaan Pakistanissa lasten kaatopaikoilta keräämää paperisilppua.

Työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen (sd.) SAK:sta huomauttaa, että vapaaehtoisia keinoja on kokeiltu jo riittävän kauan.

– Niiden tulokset näkyvät muun muassa Stora Enson toimissa Pakistanissa, kun se on julkisuudessa vähätellyt lapsityövoiman käyttöä, Tukiainen sanoo.

Yritysvastuu pitää Tukiaisen mukaan ulottaa myös sijoittajiin ja omistajiin.

– Ruotsalais-suomalaisen Stora Enson omistajia ovat Solidiumin kautta Suomen valtio eli suomalaiset, Kela sekä suuret eläkevakuutusyhtiöt Varma ja Ilmarinen. Myös niiden tulee valvoa omistamansa yrityksen koko toimintaketjua, Tukiainen vaatii.

Mainos