– Tammikuun yli 10 prosentin luvusta on tultu alas, mutta verrattuna viime vuoden helmikuun 8,6 prosenttiin työttömyys on edelleen korkealla, YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen sanoo.
Vuonna 2013 työttömyys lisääntyi helmikuun luvusta kuukausittain. Toukokuussa se oli 9,2 prosenttia.
– Perinteisesti työttömyysluvut ovat tammikuussa korkeat ja laskevat siitä sitten kohti kesää noin 1,5 prosenttiyksiköllä. Viime vuonna tilanne oli päinvastainen. Maalisuun YTK Barometrin pitäisi kertoa jo selvemmin onko työllisyys elpymässä, Hänninen pohtii.
Viranomaisten toisistaan poikkeavat näkemykset Suomen työttömyysasteesta ovat puhuttaneet mediaa ja tutkijoita. Tilastokeskuksen ja TEMin julkaisemat työttömyysprosentit erosivat toisistaan alkuvuonna merkittävästi, kun Tilastokeskus uutisoi työttömyyden kääntyneen laskuun ja TEM taas työttömyyden nousseen.
Finanssivalvonta ja Kela julkaisevat myös yhteistä Suomen työttömyysturvaetuuksien kuukausitilastoa, viimeisin on ilmestynyt tammikuulta 2014. Sen mukaan tammikuussa kaikki 30 työttömyyskassaa maksoivat ansioturvaa yhteensä noin 251 miljoonaa euroa. Yleinen työttömyyskassa YTK:n osuus tästä on yli 20 prosenttia, koska se maksoi tammikuussa jäsenistölleen etuuksina noin 55 miljoonaa euroa. Fivan ja Kelan yhteinen tilasto osoittaa selvää muutosta (17,5 %) ansioturvamenojen nousussa verrattuna tämän vuoden tammikuuta vuoden 2013 tammikuuhun.
– Työttömyystilastot ovat tärkeitä työvälineitä päättäjille. YTK Barometri ei kerro sen virallisempaa totuutta Suomen työttömyysasteesta kuin muutkaan tahot, vaan se auttaa tietoa tarvitsevia saamaan nopeasti kokonaiskuvan työttömyystilanteesta ja sen trendistä, summaa Auli Hänninen.
YTK on Suomen suurin työttömyyskassa noin 330 000 jäsenellään, jotka edustavat noin 13 prosenttia suomalaisista työssäkävijöistä eri aloilta.