Artikkelit: -FI

Yt-neuvottelut koskevat yhteensä noin sataa henkilöä.
Tietotekniikan ja vieraiden kielten aikuisopinnoissa sukupuolijakaumat olivat tasaiset.
Yksittäiset jäsenliitot tiedottavat perjantain jälkeen mahdollisista uusista työtaisteluista.
Lainaraha on ollut Suomessa poikkeuksellisen halpaa niin yrityksille kuin asuntovelallisille jo useita vuosia.
Keskustan kansanedustaja vaatii poliittisten lakkojen rajoittamista.
PS:n kansanedustajan mukaan tuleva maakuntajako on kuin 'väärällä harpilla piirretty'.
Epävarmuuden oloissa on Suomen Pankin pääjohtajan mukaan perusteltua toteuttaa rahapolitiikan normalisointi asteittain.
Seurakunta kertoo tarvitsevansa varoja huonontuneessa turvatilanteessa.
Sotilasakatemian seinällä oleva kuva on lisätodiste myrkkyiskun epäillyn taustasta.
Vuonna 2015 alkaneessa lupaprosessissa ei ole vieläkään päästy alkua pidemmälle.
Puoluejohtajan mukaan radikaalin vasemmiston toiminta on jäänyt vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa.
Verkko-ostamisen kiihtyminen on saanut tuote- ja palvelukaupan yhdistyksen vaatimaan tasapuolisempaa sääntelyä.
Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja ihmettelee henkilöstön edustajien vaatimusta työsuhteen palauttamisesta.
Lääkehoidon aloituspalvelulla asiakasta voidaan apteekissa tukea sitoutumaan uuteen pitkäaikaiseen lääkitykseen.
Kansanedustajan mukaan nuorten seksuaalinen ahdistelu on vakava ongelma.
Sdp:n kannatus nousi syyskuun kannatusmittauksessa merkittävästi.
Vihreiden sijaisjohtajan mukaan lähtevä kansanedustaja 'on tehnyt täydellä sydämellä tätä työtä'.
Norjan isännöimään Trident Juncture 2018 -harjoitukseen osallistuu myös suomalaisjoukkoja.
USA:n presidentillä ei ollut sanottavaa, kun häntä informoitiin Venäjän tulevasta mahtimiehestä.
Persianlahden sodan video vie katsojan hävittäjän ohjaamoon keskelle taistelua.
Venäjän käsikirjoitetut paikallisvaalit eivät menneet kaikkialla odotetusti.
Asiantuntijat esittivät aiemmin, että eduskunta teki 'karmean menettelyvirheen' perustuslain muutoksessa.
Toomas Hendrik Ilveksen mielestä Danske Bankin epäilty rahanpesu on Tanskan eikä Viron syytä.
Perustuslakiasiantuntijoiden mukaan eduskunnan olisi kiireelliseksi julistamisen jälkeen pitänyt vielä hyväksyä perustuslain muutos.
RKP:n puheenjohtaja pitää ennenkuulumattomana, että keskeneräinen mietintö lähetettäisiin tarkastettavaksi.
Kansanedustajan mukaan paikallinen sopiminen ja tarveharkinnan poistaminen auttavat pääsemään työllisyystavoitteeseen.
Vihapuheesta ei enää välttämättä joudu vankilaan.
Tiedustelulait mahdollistava perustuslain muutos kiireellisenä oli Tapani Töllin mukaan yhteinen työvoitto.
Markku Eestilän mukaan eläinlääkäripäivystyksen turvaaminen on erittäin suuri suojelukysymys.
Kokoomuksen kansanedustaja on tyytyväinen siihen, että kansallista turvallisuutta ei alistettu hallituksen ja opposition kiistakapulaksi.
Timo Heinosen, Elina Lepomäen ja Eero Suutarin mukaan nykyjärjestelmä kannustaa ajamaan vanhoilla ajoneuvoilla.
Digivero ja yhdistetty yhteisöveropohja siirtäisivät Keskuskauppakamarin mukaan yritysten verotusoikeutta suuriin EU-maihin.
Olli-Poika Parviaisen mukaan neuvotteluja kannastaan epävarmojen kansanedustajien kanssa ei käyty.
Uusien autojen päästöjä on tarkoitus alentaa 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.
Kansanedustaja huomauttaa perussuomalaisten muodostaneen kantansa vasta viime tipassa.
Vieraslajit, kuten supikoira, aiheuttavat luonnossa levitessään suurta haittaa Suomen alkuperäiselle eläinkunnalle.
Taloustieteilijöiden enemmistö katsoo, että Euroopan keskuspankin määrällisen keventämisen myönteiset vaikutukset euroalueen talouteen ovat olleet kielteisiä suuremmat.
Metsäalan yhtiölle koituu vuorokauden tuotannon menetyksestä jopa kolmen miljoonan euron tappiot.
Tuomo Puumalan mukaan joustavat koulupäivät vähentäisivät syrjäytymistä.
15 000 korkeakouluopiskelijaa saa Kelalta selvityspyynnön opintojen edistymisestä.