Artikkelit: -FI

Vapon Grow&Care-divisioona ja hollantilainen BVB Substrates yhdistävät voimansa.
Wille Rydmanin mukaan Eurooppa voi kokea historiansa rajuimman väestönvaihdoksen.
Perinnän velkapääomat kasvavat Suomessa.
Veroa peritään yhteisöiltä, vaikka osakkaat olisivat sen jo maksaneet henkilökohtaisessa verotuksessaan.
Aikamme kansainvaellukset eivät ole tilapäistä tai itsestään ohimenevää.
Kopiokoneella tulostaessa tulivat ilmi toisen asiakkaan tiedot.
IMF laski maailman talouskasvun ennustettaan tälle ja ensi vuodelle.
Yrittäjien toimitusjohtajan mukaan korkea työttömyysaste tulee äärimmäisen kalliiksi.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan ay-liike on jämähtänyt menneisyyteen.
Ministeri sanoo nähneensä Suomea, jota ei olisi halunnut kohdata.
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan tulisi siirtyä auton käytön verotukseen.
Sinisten ryhmäjohtajan mukaan uudistuksen veroseuraukset olisi pidettävä kohtuullisina.
Kuvernööriksi pyrkivän Brian Kempin mainos voi olla USA:n vaalien hauskin.
Tutkijaryhmä on tunnistanut molemmat Salisburyn hermomyrkkyiskun epäillyistä.
Kansanedustajan mukaan lintujen pesimärauhaa ei ole huomioitu sääntelyssä.
Lasten haluama synkän tunnelin seinien maalaaminen tehtiin mahdottomaksi.
Scott Kelly ensin kehui Winston Churchillia, sitten pyysi kommenttejaan anteeksi.
Yhdysvaltain presidentti keskeytti sotilasjohdon ydinasesuunnitelman Vietnamissa.
Rheinbahn-yhtiön 180 miljoonan euron junahanke on kokenut kiusallisen takaiskun Saksan Duisburgissa.
Kansanedustajan mukaan kausi on ollut hieno, mutta haastava kokemus.
Anne Holmlund toimi sisäministerinä vuosina 2007-2011.
Tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman laaja parlamentaarinen yhteisymmärrys.
Neuvotteluiden asialistalla on muun muassa Suomen valmistautuminen heinäkuussa 2019 alkavaan EU:n puheenjohtajakauteen.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan mukaan fossiilisten energialähteiden käytön lopettamiseksi on määritettävä sitovat aikarajat ennen vuotta 2040.
Erityislasten koulukyydeissä on ilmennyt valtakunnallisesti puutteita.
Kansanedustajan mukaan tarvitaan selkeä suunnitelma fossiilisista polttoaineista luopumiseksi ja vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymiseksi.
Kesän ratatyökauden jälkeen myös junien täsmällisyys on VR:n mukaan parantunut selvästi.
Vihreiden eduskuntaryhmä jättää eduskunnalle keskustelualoitteen ilmastonmuutoksen torjunnasta.
Saksan hallitus haluaa sisällyttää kolme Pohjois-Afrikan maata turvallisten lähtömaiden luetteloon.
Kulutuksen lisäksi tuotantoa täytyy SDP:n kansanedustajan mukaan ohjata ilmastoystävälliseen suuntaan.
Ratkaisuun tarvitaan SDP:n puheenjohtajan mukaan he, joihin ilmastopolitiikka eniten vaikuttaa.
Tulevaisuudessa hiilidioksidia on kyettävä aktiivisesti poistamaan ilmakehästä, Bioenergia ry muistuttaa.
Lakimuutoksen pelätään aiheuttavan ongelmia kuntapäättäjille ensi vuoden syksynä.
Rakennusliiton Kyösti Suokas varoittaa ehdotetuista uudistuksista.
Suomen metsien hiilinielu on Luonnonsuojeluliiton mukaan rajusti pienentymässä.
Sinisten Simon Elo kysyy, meneekö ideologinen puhtaus ilmaston puhtauden edelle.
Risto Murron mukaan syntyvyyden lasku asettaa haasteen eläkejärjestelmän tasapainolle.
Seuraavalta hallitukselta toivotaan panostuksia puurakentamiseen, tieverkon kunnostamiseen, ruokavientiin ja tutkimukseen.
Pääkaupunkiseudulla on syntynyt hämmennystä HSL:n lippukäytännöistä.
Marraskuussa saamme lisää tietoa, kuinka pitävä on eläkejärjestelmämme, kirjoittaa Risto Murto.