Artikkelit: Kotimaa

Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra vaatii ammattiyhdistysliikettä valmiutta osallistua talkoisiin Suomen talouden vahvistamiseksi.
Suomen vihreiden EU-edustus päätti kautensa europarlamentissa yli eläkeikäisenä, muistuttaa Yle.
Raahen Rautaruukin työntekijät ovat maanantaina aikeissa lakkoilla, kirjoittaa Kaleva.
"Olen viihtynyt puhemiehen tehtävässä hyvin."
Poliisien keskinäiset soitonsiirrot ja numerosalaukset eivät onnistu. Niin ikään poliisilla on vaikeuksia tavoittaa muita viranomaisia, kirjoittaa Savon Sanomat.
Viime vuosina markkinoille tulleet uudet veren hyytymistä estävät lääkkeet ovat yhdysvaltalaistutkijoiden katsaustutkimuksen mukaan turvallisia iäkkäiden potilaiden hoidossa.
Liian paljon raskauden aikana lihovien lapsista tulee useammin ylipainoisia, mutta sama näyttäisi koskevan naisia, joiden painonnousu jää suosituksia vähäisemmäksi.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan valtiovallalla on Turun telakkatoiminnan turvaamisen osalta selkeä tahtotila. Neuvottelut ovat kuitenkin vasta alkuvaiheessa.
Keskustan eurovaaliehdokas Paavo Väyrynen kertoo ennustaneensa jo vuonna 1997, kuinka Euroopalle ja Suomelle käy yhteisvaluutan toteuduttua.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) kannustaa palkitsemaan erilaisia äitejä, jotka ovat ansioituneet lasten ja nuorten esimerkillisinä kasvattajina. Hän muistuttaa, että äitiys on monin tavoin yhteiskunnallinen kysymys.
Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen toivoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteeltä panostuksia kotimaiseen bioenergiaan. Hänen mukaansa keskusta tarjoaa nyt Rinteelle sulkaa hattuun kultalautaselta.
Lähes puolet sanomalehti Kalevan kyselyyn vastanneista Pohjois-Pohjanmaan asukkaista kannattaa Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamista.
Suomen lainsäädäntö ajaa yhä useamman nuoren sterilisaatioleikkaukseen ulkomaille.
Kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskarin mielestä monia suomalaisia virkamiehiä vaivaa rohkeuden puute uutta kohtaan.
Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara arvioi Antti Rinteen valinnan SDP:n johtoon olevan osan samaa aaltoa, joka toi perussuomalaisille "jytkyn" eduskuntavaaleissa.
Eurooppaministeri ei usko SDP:n linjan radikaaliin muutokseen.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mielestä terve julkinen talous ja talouspolitiikka ovat välineitä, siinä missä koko hyvinvointivaltio. Hänen mukaansa sosialidemokraattien talouspolitiikan päämääräksi on nostettava täystyöllisyys. Vastuu kasvusta on hänen mukaansa nyt julkisella vallalla.
SDP päätti lauantaina, että puolue kannattaa lukukausimaksuja EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille. Päätös on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn huono ja erittäin lyhytnäköinen.
Reserviläisliitto peräänkuuluttaa keskustelua EU:n taisteluosastoista.
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen vetosi kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa voimakkaasti uudistusten ja yksilönvapauksia korostavan politiikan puolesta.
RKP:n puheenjohtaja Carl Haglundin mukaan Suomen tulee tarjota huippuvirkoihin muitakin, kuin vain kokoomuslaisia miehiä.
Vihreiden naispuoliset eurovaaliehdokkaat vaativat Suomea asettamaan sekä miehen että naisen komissaariehdokkaaksi.
Tukkukauppiaan, välittäjän ja myyjän on aina ilmoitettava mansikan ja varhaisperunan alkuperämaa. Määräys koskee myös torikauppaa.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan lähtökohtana on, että puolue on hallituksessa ja hallitusohjelmasta pidetään kiinni.
Suomessa kehitetty uusi teknologia mahdollistaa entistä pienempien ainesosien tunnistamisen.
Suomalaiset eivät tiedosta riittävästi puutteelliseen henkilötietojen suojaukseen liittyviä riskejä. Toisaalta yhteiskunta tarjoaa vähän mahdollisuuksia suojautua henkilötietovarkauksilta.
Jääkiekkovaikuttaja ja Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Kalervo Kummola tukee Alexander Stubbia kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaisen mukaan keskusta toivoo Antti Rinteen lunastavan kevään mittaan esittämänsä lupaukset ja vaatimukset.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin mielestä komissaarin paikka kuuluu vaalien voittajalle.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mielestä direktiiveillä ei tarvitse säännellä kaikkea.
Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) ei pidä SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natrin ajatusta Jutta Urpilaisen komissaarinpaikasta oikeudenmukaisena.
SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri ehdottaa Jutta Urpilaista Suomen toiseksi ehdokkaaksi Euroopan komissioon.
Rinteen ja Urpilaisen kannattajat mahtuivat Seinäjoella samaan kahvipöytään, vaikka tunteet olivat pinnassa.
Timo Soinin mukaan onnittelusähke SDP:n vastavalitulle puheenjohtajalle Antti Rinteelle lähtee vielä tänään.
Kun metsästäjä ostaa metsästys- tai kalastusluvan valtion maille, raha hyödyttää seitsenkertaisesti aluetta, jossa hän metsästää tai kalastaa.
SDP:n kansanedustaja Raimo Piirainen kummeksuu maa- ja metsätalousministeriön metsähallituslain käsittelyjärjestystä.
Facebookissa SDP:n puheenjohtajavalintaa kommentoiva elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) sanoo uskovansa, että Antti Rinne (sd.) mieltää hallitukseen osallistuvien puolueiden olevan kumppaneita keskenään.
Suomen sisäinen turvallisuus on murenemassa, jos kaavaillut poliisivähennykset toteutuvat, sanoo Suomen Poliisijärjestöjen Liitto.
SDP:n puheenjohtajaksi valittu Antti Rinne jättää yhä ministerikysymyksen auki.
Perussuomalaisten puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon mukaan SDP:n puoluekokouksen päätös vaihtaa Jutta Urpilainen Antti Rinteeseen oli törkeä loukkaus osaavaa naista kohtaan.