Sisäministeriö uhkaa hallinnonalaansa yhteistoimintalain mahdollistamien keinojen käyttämisellä kehyspäätöksessä vaadittujen säästöjen aikaansaamiseksi. Käytännössä keinot ovat lomauttaminen ja irtisanominen. Hallinnonalan henkilöstön vähennystarve on 600 henkilötyövuotta ja tästä poliisin osuus olisi noin 400 henkilötyövuotta.
– Tätä emme voi hyväksyä. Turvallisuuden kustannuksella haettavien säästöjen määrä on ennen näkemätön, sanoo Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen.
Hän sanoo, että poliisin määrä tulee laskemaan useilla sadoilla seuraavien 3–4 vuoden aikana.
– Vähennysten myötä poliisin toiminnan taso heikkenee myös kasvukeskuksissa. Säästöt kohdistuvat lisäksi toimitilaratkaisuihin ja poliisin tarjoamat erikoisosaamista vaativat palvelut keskitetään. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kansalaiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa esimerkiksi rikostutkinnan osalta, Suhonen sanoo.
Hän kysyy, miten Suomessa yksittäisten henkilöiden oikeusturva toteutuu tällaisessa tilanteessa?
Suhosen mukaan jatkuvat pakkotahtiset tehtävät vähillä partioilla nakertavat poliisin työssäjaksamista.
– Huolena on myös kansalaisten luottamus poliisin toimintaan, kun avun saaminen kestää ja on epävarmaa tiukentuvan priorisoinnin vuoksi.
Suhosen mukaan poliisin määrärahoja syödään esimerkiksi huonosti kilpailutetuilla ja johdetuilla tietojärjestelmäuudistuksilla, jotka nielevät useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahoja.
– Poliisin uuden tietojärjestelmän, Vitjan, lopullinen valmistuminen muun muassa näyttää lykkäytyvän aina vuoteen 2017 saakka ja luvassa on merkittäviä lisäkustannuksia. Nämä lisäkustannukset katettaneen ainakin osittain henkilöstömenosäästöillä.
– Poliittisten päättäjien pitää kantaa vastuu tekemistään leikkauksista, eikä jättää yksittäisiä virkamiehiä vastaamaan seurauksista. Tulisi määritellä, mitkä tehtävät voidaan jättää hoitamatta, sanoo Suhonen.