Artikkelit: Kotimaa

Vatsallaan nukkuminen rasittaa niskaa ja selkää.
Suomen Yrittäjät kertoo odottaneensa puolueilta realistisempia sopeutussuunnitelmia.
Verkko-operaattori Digita toivoo seuraavalta hallitukselta poliittista tahtotilaa teräväpiirtotelevision edistämiseksi Suomessa.
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn mielestä maakuntamallille on olemassa vaihtoehtoja.
SDP haluaa kiristää veroja 800 miljoonalla eurolla nettomääräisesti seuraavalla vaalikaudella.
Jan Vapaavuoren mielestä pakkoa olisi pitänyt voida käyttää.
Väistyvän elinkeinoministerin mukaan hallituksessa "on ollut sellainen fiilis, että nyt ei tehdä hyviä ratkaisuja".
Systeemin kannalta oli älykästä vähätellä sotaveteraaneja Stalinin edessä, mutta yksilöille se oli tuhoisaa, sanoo filosofi.
Uusi kannatuskysely osoittaa liikkeellä olevan poikkeuksellisen paljon epävarmoja äänestäjiä.
Keskustan julkistamassa vaalijulisteessa puoluejohtaja Juha Sipilä käärii hihaa.
Maatalousministeri Petteri Orpo (kok.) tyrmää SDP:n esittämät veronkorotukset.
Ilmavoimat on mukana tiistaina alkavassa yhteisharjoituksessa USA:n ja Ruotsin kanssa.
Jos Ukrainan tapahtumat toistuisivat Suomenlahden eteläpuolella, Suomi ei jäisi kriisin ulkopuolelle. Näin arvioivat puoluejohtajat.
Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen kysyy, onko hallituksen riitapukareista kumpikaan tapojensa puolesta kelvollinen seuraavaan hallitukseen.
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn mukaan johtamisen uusille käytännöille on kysyntää työelämän tullessa monimuotoisemmaksi.
Taloustoimittaja Jouko Marttila aloittaa vuoden 1977 Korpilammen huippujohtajiemme aivoriihestä ja päätyy tähän päivään: mikään ei ole muuttunut. Tai anteeksi, on sittenkin: Kekkonen puuttuu.
Sosialidemokraattien mukaan tulevalla vaalikaudella on varauduttava sopeuttamaan julkista taloutta neljällä miljardilla eurolla.
Vasemmistoliiton eduskuntaehdokas liimasi oman päiväkäskynsä Mannerheimin päiväkäskyn päälle.
Kahvinjuonti on aiemmin liitetty sydänriskien ja diabetesriskin pienentymiseen, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
Suomessa on teknologiajulkaisun mukaan kasvava palvelinkeskuskulttuuri.
EU-paneelin sydämistyneen järjestäjän mukaan keskustan uhkailuväitteet ovat naurettavia.
Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mielestä työelämän tasa-arvo-ongelmia on ratkaistava tavoilla, jotka eivät huononna lapsiperheiden asemaa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kritisoi valtiovarainministeriön torstaina julkaistua raporttia.
Elinkeinoelämän Valtuuskunnan yliopistoraportissa ehdotetaan ”aidosti erillisiä” kandidaatin ja maisterin tutkintoja.
Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin muistuttaa, että työaikasääntelyä tarvitaan, vaikka työn teon tavat muuttuvatkin.
Jos haluaa kuulla puoluejohtajien anelevan toisiltaan suunvuoroa 140 sekunnin ajan, niin siitä on video.
Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) ei Ylen uutisten mukaan hyväksy sellaisenaan ministeriönsä talousraporttia, jossa valtiontalouden sopeutustarpeeksi arvioidaan kuusi miljardia euroa.
Siviilihenkilöstön oikeudellista asemaa selkeytetään voimankäyttövälineiden kantamisen, voimakeinojen käytön ja hätävarjelun osalta.
Valtioneuvosto nimitti torstaina Jari Gustafssonin työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäälliköksi.
Uusi perhehoitolaki lisää perhehoitajien ilmoitusvelvollisuutta ja rajaa hoidettavien alaikäisten määrää perhekodeissa.
Merimiesten eläketurva tulee vuonna 2025 vastaamaan pääosin yksityisten alojen työeläkejärjestelmää, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Uuden lain mukaan sosiaalihuollon asiakastyötä tekevien on kirjattava ja tallennettava asiakastiedot asiakasasiakirjoihin yhteneväisesti.
Valvira pyrkii parantamaan laillistamista hakevan lääkärin oikeusturvaa.
Lääkekorvauksia maksetaan jatkossa vasta, kun potilaan reseptilääkekustannukset ylittävät 45 euroa vuodessa.
Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun mukaan Indonesia tarjoaa suomalaisille toimijoille runsaasti mahdollisuuksia koulutusvientiin.
Valtiovarainministeriön virkamiesjohdon raportti talouspolitiikasta osoittaa Mika Lintilän mielestä, että Stubbin hallituksen perintö on vielä tiedettyäkin huonompi.
Viiden vuoden palvelusuhdeturvaa sosiaali- ja terveysalan henkilöstölle kannattaa tuoreessa kyselyssä vain 10 prosenttia eduskuntavaaliehdokkaista.
Venäjän Presidentti Vladimir Putin määräsi Pohjoisen laivaston joukot täyteen valmiuteen maanantaina.
Jos suomalaiset saisivat lahjarahaa asunnon kunnostukseen, mieluiten he remontoisivat keittiötään tai ostaisivat uuden sängyn.
Julkisen talouden sopeutustarve on kohonnut kuuteen miljardiin euroon ja kestävyysvaje on revennyt kymmeneksi miljardiksi euroksi.