Artikkelit: Kotimaa

Uskomus hallituksen äänestämisestä loppumetreillä omia esityksiään vastaan ei Ben Zyskowiczin mukaan pidäkään paikkaansa.
Alexander Stubb julkisti kohteet, joista kokoomus lähtisi hakemaan kuuden miljardin euron sopeutuksia.
Luonnonvarakeskuksen mukaan puutarhatuotannon voimakas muutos jatkui viime vuonna.
Moskovalainen propagandasäätiö on tukenut taloudellisesti Itä-Suomen koulua, joka edistää venäjän kielen osaamista.
Rintaruokinnalla pitkään olleet saattavat aikuisena olla muita älykkäämpiä, koulutetumpia ja paremmin palkattuja.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) edustaa Suomea Euroopan kilpailukykyministerien epävirallisessa kokouksessa Latviassa.
Vaalinalusarvoituskuvan viisi nuorta naista kohtasivat tiistaina paneelikeskustelun yhteydessä.
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiurun mukaan ruotsin ja venäjän kieliä ei ole asetettu vastakkain.
Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) esittää poikkeuksellisen pitkään työttömänä olleille ikääntyneille eläketukiratkaisua.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö liittyi Venäjän Voitonpäivän juhlallisuuksista kieltäytyneiden valtionpäämiesten joukkoon.
Puolustusministeri Carl Haglund (rkp.) on hyväksynyt kansallisen kriisinhallinnan veteraaniohjelman toimenpiteet ja tavoitteet vuosille 2015–2019.
Kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lauslahti vaatii vähentämään kansalaisten todistustaakkaa sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Hitaat ja raskaat lainsäädäntöreformit eivät Suomen Ekonomien mielestä vie korkeakoulutuksen asioita eteenpäin.
Korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestö Akava esittää korkeakoulutukseen Suomen mallia, jota lähdetään luomaan laajasti opetuksen, tutkimuksen ja opiskelun lähtökohdista.
Suomen Lakimiesliitto kertoo olevansa tyytyväinen ratkaisuun, jolla hallitus kehyspäätöksessään vältti syyttäjälaitosta uhanneet yhteistoimintaneuvottelut.
Kuluvan vaalikauden talouslupaukset ja -virheet on professori Matti Virénin mukaan jo autuaasti unohdettu.
Keskusta ajaa vanhempainvapaiden tasaisempaa jakautumista.
SDP:n kansanedustaja Päivi Lipposen mukaan työttömyyden pitkittyminen voi johtua muun muassa terveysongelmista tai ammattitaidon vanhentumisesta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Heikki Autto ihmettelee SDP:n puoluesihteeri Reijo Paanasen kommentteja, joiden mukaan veronkorotukset eivät ole myrkkyä talouskasvulle.
Vastasyntyneen vauvan katseesta voidaan tuoreen tutkimuksen mukaan päätellä paljon hänen näköaistiin perustuvan tiedonkäsittelykykynsä tulevasta kehittymisestä.
Yhdenkään vakavasti hallitukseen pyrkivän puheenjohtajan ei pidä antaa löysiä vaalilupauksia. Puheenjohtaja Juha Sipilä sortui tähän esittämällä tieverkostomme korjausvelan hoitamista viiden sentin polttoaineveron korotuksella, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.
Sinivalkoisen rintaman Olavi Mäenpää tekee vaalityötä kokoomuksen ministerin hyväksi.
Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen kiisti perheensä tuulivoimakytkökset, mutta asiakirjat paljastavat muuta, kertoo Ilta-Sanomat.
Aorttaläpän ahtaumat ovat vähentyneet väestön ikääntymisestä huolimatta.
Kasvisruokavaliota noudattavat sairastuvat tuoreen tutkimuksen mukaan paksu- ja peräsuolisyöpiin ehkä muita harvemmin.
Ylen tuoreen selvityksen mukaan keskusta on saisi enemmistön kansanedustajapaikoista sekä Oulun että Lapin vaalipiireissä.
Entinen valtiovarainministeri esitteli tarkemmat valtiontalouden säästölaskelmansa otsikolla "keinoja kohti tasapainoa".
Viihdetaiteilija Jari Sillanpää halusi järjestää Guinnessin maailmanennätyksen 50-vuotiskonserttinsa kunniaksi. Se ei kuitenkaan onnistunut suomalaisen elintarvikelainsäädännön vuoksi.
Kansanedustajat Pertti Salolainen (kok.) ja Jussi Niinistö (ps.) eivät usko sotilaalliseen reagointiin.
Rovaniemeläisen luokanopettaja Sara Tuiskun eduskuntavaalihaastattelu on toistaiseksi Nykypäivän katsotuin.
Vaarantuuko demokratia, kun yhä useampi kansanedustaja vaikuttaa päättäjänä myös kuntatasolla, ja puolueet vielä patistavat siihen?
Hallituksen tiistaina päättämässä vuosien 2016-2019 teknisessä julkisen talouden suunnitelmassa eli ns. kehyspäätöksessä syyttäjälaitos sai lisärahoitusta.
Valtio on päättänyt myydä osakeomistuksiaan yliopistokiinteistöyhtiöistä.
Puheet siitä, että Terveydenhuoltoalan ammattijärjestö Tehyn vuonna 2007 vaatimat palkankorotukset olisivat romuttaneet Suomen kilpailukyvyn, herättävät hämmästystä.
Talouspoliittinen ministeriryhmä puoltaa virkamiesvalmistelun jatkamista siten että Veikkaus Oy:n, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoto Oy:n rahapelitoiminta yhdistetään.
Eläinsuojelulain uudistamiseen liittyen on selvitetty koirien ja kissojen pakollisen merkinnän ja rekisteröinnin järjestämisen mahdollisuuksia ja vaikutuksia.
Tieliikenteen kuolonuhrien määrä koko EU:ssa väheni vain prosentin verran vuodesta 2013 vuoteen 2014.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa kysymys on myös kuntien kohtalosta ja vallasta.
1990-luvun laman jälkeistä huimaa talouskasvua ei ole tällä kertaa näköpiirissä, kirjoittaa kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) blogissaan.
Sdp:ssa ei pidetä ehdotuksista lakkauttaa ympäristöministeriö.