Artikkelit: Kotimaa

Populistien nostaminen hallitusvastuuseen ei Henna Virkkusen mukaan ole ihmelääke puolueiden taltuttamiseen.
Kokoomusedustaja ottaisi sosiaaliturvaa uudistaessa mallia pohjoismaista.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan Suomen ongelmat ovat rakenteellisia.
Entisen pääministerin mukaan hallitusohjelmaa on uskallettava tarkistaa, jos taloustilanne muuttuu.
Eurooppa on asiantuntijan mukaan jäljessä lobbauksen sääntelyssä.
Lars Göran Johnsson aloitti taiteen keräilyn 60 vuotta sitten ja toi kokoelman Turkuun kaikkien katseltavaksi.
Kokoomuksen Heikki Vestmanin mukaan järjestelmä ei kannusta ahkeruuteen.
Kyösti Virrankosken mukaan Juha Sipilää ei näkynyt piirikokouksissa ja ministereiksi valittiin johdon suosikit.
Työvoima palaa Kiinassa tehtaisiin alkavalla viikolla.
Yli puolet laskusta on siirtohintaa ja perusmaksua.
Puuskat voimakkaimpia länsirannikolla, Lapissa ajokeli erittäin huono.
Työperäiseen maahanmuuttoon on ekonomisti Sami Pakarisen mielestä aika saada vauhtia.
Inflaatio syö suomalaisten tilisäästöjä.
Somekirjoittelu voi johtaa potkuihin.
Korkeakoulututkinto takaa työllistymisen ammattikoulutusta paremmin.
Sari Sarkomaan ja Mia Laihon mukaan potilasdirektiivi on huomioitava sote-uudistuksessa.
Kokoomuksen puheenjohtaja varoittaa huonosti johdetun julkisen talouden riskeistä.
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen mukaan joukkovoimaa tarvitaan yhä.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja huomauttaa, ettei häntä pysty työntämään johonkin fraktioon.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan puolue kannattaa kestävällä tavalla rakennettua hoitajamitoitusta.
Presidentin mukaan 'jännitystä nousee Atlannin kahden puolen'.
Vihreiden ex-puheenjohtajan mukaan keskiössä on yhteistyö ja se, mitä rahalla saadaan aikaan.
S-ryhmä on saanut Veikkaukselta vuosittain noin 20 miljoonaa euroa.
Kotihoidon tuki pysyy sosiaali- ja terveysministerin mukaan ennallaan.
Tulevaisuudessa tarvitaan noin 45 000 uutta hoitajaa.
Kansanedustaja Peter Östman (kd.) porrastaisi ansiosidonnaista työttömyysturvaa.
EU:n jäsenmaat ovat maksaneet kriisipankeille valtiontukea 669 miljardia euroa.
Seuraavat päivät ratkaisevat, miten laaja epidemia koronaviruksesta tulee.
Kaupungin tukemien asuntojen ostajien keskitulot ovat noin 48 000 euroa vuodessa.
Matala lämpötila ja korkea ilmankosteus lisäävät viruksen selviytymiskykyä.
Kokoomusedustajan mukaan hallitusohjelman tavoitteeseen julkisen talouden tasapainosta ei usko enää kukaan.
Kansanedustaja kehottaa kiristämään rikoslakia ensihoidollisessa työssä toimivien suojelemiseksi.
Kokoomuksen Janne Heikkisen mukaan opintotuen tulisi kannustaa ahkeruuteen.
Kansanedustajat vaativat ministeriltä pikaisia toimenpiteitä, jotta sakaalin aiheuttamalta katastrofilta vältytään.
Kokoomusedustajan mukaan lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden koordinointiin olisi panostettava.
Jättimäinen rakennelma korvataan Vuosaaressa uudella nosturilla.
Helsingin Majakka-tornitalon ylin kerros on samoissa korkeuksissa kuin Tampereen Näsinneula.
Puheenjohtajan mukaan kynnys murtaa kansanedustajan immuniteetti on korkealla, eikä ennakkotapausta ole.
Poliisi kuvaa hiihtoloman nopeusvalvontakameroiden määrää ennätykselliseksi.