Artikkelit: Kotimaa

Tuhansien uusien hoitajien palkkaaminen voi olla haastavaa talousahdingossa painiville kunnille.
Vasemmistoliiton mielestä maa- ja metsätalousministerin on tuotava pikaisesti esitykset vesihuollon yksityistämisen estämisestä.
Erillisissä tuvissa majoittumisen on koettu heikentävän naisten ja miesten yhteishengen muodostumista.
Kokoomuksen Jukka Kopran mukaan omiltakin alkaa loppua usko keskustaan.
Sähköyhtiöiden korkeille tuotoille ja koville hinnankorotuksille ei kansanedustajan mielestä ole perusteita.
Keskuskauppakamari muistuttaa, että päätösten toteuttamiseen ei ole varattuna riittävää rahoitusta.
Maalivahti Tuukka Raskin kerrotaan ryhtyneen The Long Drink Companyn osaomistajaksi.
Istuntosalin karkkiosuuskuntaan kuuluu entinen pääministerikin.
Osapuolet hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoesityksen.
Kokoomusedustajien mukaan vanhusten ja hoitajien jaksaminen on jo nyt äärirajoilla kotihoidossa.
Kansanedustajat kiirehtisivät vaelluskalat turvaavaa lakia.
Ulkoministerin mukaan on hyvä, että al-Holin asia selvitetään perusteellisesti.
Ulkoministeriön skandaalin monet piirteet uhkaavat jäädä sivuutetuiksi.
Vihreiden puheenjohtaja kertoo luottavansa edelleen ulkoministeriin.
Muutoksen myötä yksi liikennemerkki jää kokonaan historiaan.
Energiateollisuus ja Ylemmät toimihenkilöt pääsivät sopuun työehtosopimuksesta.
Kansanedustajan mielestä ulkoministerin toimien esitutkinta kertoo järjestelmän toimivuudesta.
Kokoomusedustajan mukaan terapiatakuuta ei ole varaa hylätä.
Maailman osaavinta kansakuntaa ei rakenneta koulutustasoa madaltamalla, arvioi Arene ry.
Syynä hankintoihin on henkilökuljetustarpeen lisääntyminen.
Kansanedustajan mukaan ulkoministeriön tapahtumat eivät selvinneet eduskunnassa.
Perustuslakivaliokunnan ulkoministeriöstä al-Hol -asiassa saama 'aineisto oli puutteellista'.
Esitutkinta kohdistuu erityisesti pyrkimykseen siirtää konsulipäällikkö virasta.
Joakim Strandin mukaan maksuhäiriömerkintä pitäisi poistaa rekisteristä, kun velka on suoritettu.
Järjestetäänkö samat mahdollisuudet kaikille vai painotetaanko korkeakoulutettuja?
Suomen järjestelmä ei nyt ohjaa koulutusta tai kannusteita niitä eniten tarvitseville.
Naisten ja miesten yhteismajoituskokeilu koskisi ainoastaan majoittumista kasarmilla.
Perusopetusta säätelevä lainsäädäntö on apulaisprofessorin mukaan tulkinnanvaraista.
Kansanedustajan mukaan kansainväliset esimerkit vesihuollon yksityistämisestä ovat pääosin kielteisiä.
Poikkeuksellisen tilanteen taustalla ovat mahdollisesti puutteelliset päätökset.
Hypon Juhana Brotherus varoittaa Vaken rahojen poliittisesta käytöstä.
EK:n toimitusjohtajan mukaan markkinatalouden ja yritysten rooli hyvinvoinnin luojana pitää ymmärtää.
Poliisia uhkaa kesäkuussa jopa 90 000–120 000 ilmoituksen tulva ase-elinkeinon harjoittajilta.
Vaaratilanteita tulee äitien mukaan vastaan etenkin julkisissa kulkuvälineissä.
Pistotilojen perustaminen vaatisi erillislain säätämistä.
Jo toukokuun alussa alkavan ammattikalastuksen pelätään vaarantavan lohikannan elpymisen.
Parikymmenen vuoden aikana erittäin harvinaisiksi luonnehdittavia kuolemansyitä on lähes neljäsataa.
Vihreät on 12.3 prosentissa, keskusta 12.0 prosentissa.
Yhdeksän kymmenestä uskoo kansainvälisessä kyselyssä vaaliprosessin rehellisyyteen Suomessa.
SDP:n Eveliina Heinäluoma ei tue esitystä huumeiden käyttötiloista.