Artikkelit: Kotimaa

Tiedotusupseeri Olli Nurmi kuvaa, miten rauhanturvaajat joutuivat keskelle tulitusta.
Kuntatalouden perusta on ammattiliiton mukaan romahtamassa katastrofaaliseen tilaan.
Vasta-ainetutkimuksen perusteella virusta on Suomen väestössä varsin vähän.
Lääkärikansanedustajan mukaan tutkimuksessa on oltava aktiivinen.
Kansanedustaja kysyy, onko strategia avata rajat vaiheittain vai kerralla Schengen-alueelle.
Maskien käyttö estäisi VTT:n selvityksen mukaan koronaviruksen leviämistä.
Koronakriisi on saanut joka kolmannen suomalaisen miettimään aiempaa tarkemmin rahankäyttöään.
Koronavirus ja sen leviäminen muodostavat edelleen suuren riskin, sanoo ulkoministeriö.
Mielenterveyspalvelujen tuottamisessa on merkittäviä rakenteellisia haasteita, kokoomusedustaja sanoo.
Korona näyttää lisänneen itsemurhien määriä Suomessa.
Suomalaiset antavat vahvan tukensa linjauksille koronarajoitusten poistamisesta.
Sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n pitää vastata ennen juhannusta.
Aino-Kaisa Pekosen mukaan Suomi on mukana niin kansainvälisissä kuin kansallisissakin hankkeissa.
Neuvotteluja jatketaan Kuntatyönantajien ja pääsopijajärjestöjen kesken.
Pormestarin mukaan poissa oli vain kahdeksan prosenttia oppilaista.
Suomen Yrittäjien mukaan on vaikea varmistua, onko aiottu liiketoiminta saman alan yritysten kanssa sallittua.
EU-kokouksen aiheina ovat Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka.
Kokoomusjohtaja ihmettelee vaikenemista perustavista tautikysymyksistä.
Kansanedustaja vetoaa ministeri Krista Kiuruun asiaan tarttumiseksi.
Edustajien mukaan muutos toisi vain kymmeniä ihmisiä kausityövoiman tarpeisiin.
Pien Shop & Bar kertoo yhteisymmärryksestä, johon viranomaisten kanssa päästiin ilmiannon jälkeen.
Koronaturvallisia yleistavarataloja kaivataan.
Nuoret toivovat koronauutisilta ratkaisuja tilanteeseen.
Hallitus aikoo käsitellä työmarkkinajärjestöjen ehdottaman kokonaisuuden.
Vihreiden kansanedustajan mukaan julkisen liikenteen toimijoita pitäisi ohjeistaa tarjoamaan maskeja.
Pakollisen maskin kannalla julkisissa tiloissa on vain joka kymmenes suomalainen.
Ay-liike saa edelleen verovapaita osinkoja, kansanedustaja toteaa.
Pahvilaatikko on kissan mielestä kuitenkin edelleen kuuminta hottia.
Euroopan komissio muistuttaa Suomea puutteista EU:n lainsäädännön noudattamisessa.
Keskiviikkona tuli voimaan suojainpakko vanhus- ja vammaispalveluissa.
Keskusjärjestöt esittävät, että väliaikaisia muutoksia jatketaan vuoden loppuun asti.
Kansanedustajan mukaan tutkimus puhuu tukahduttamisen puolesta.
Vain kolmessa kunnassa oli havaittu viime viikolla yli kymmenen uutta tartuntaa.
Hoitohenkilöstön jaksamisesta on kansanedustajan mukaan kyettävä pitämään huolta.
Vakuutusyhtiöt korvaavat vuosittain kymmeniä öljysäiliöihin liittyviä vahinkoja.
Näyttöä sovelluksen hyödyistä terveydenhuollon toiminnalle ja ihmisten terveydelle kaivataan vielä.
VTT:n tutkimus osoittaa, että kankaiset kasvomaskit eivät toimi suojaimina.
Kansanedustaja toivoo tuen kriteereistä päätöksiä mahdollisimman pian.
Kansanedustajat vaativat hallitusta turvaamaan tulevan koronarokotteen saatavuuden.
SAK:n Ilkka Kaukoranta kaipaa vaikutusarviota kustannustuesta.