Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto on tyytyväinen parlamentaarisen selvitysryhmän esityksiin puolustusvoimien tulevien vuosien haasteista.
Puolustusministeri Carl Haglund (r.) ja kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) tyrmäävät ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) Nato-kritiikin liittyen ulkoministeriön katsaukseen.
Avoin ministeriö ry on tehnyt oikeuskanslerille kantelun opetus- ja kulttuuriministeriön tekijänoikeusyksikön toiminnasta koskien tekijänoikeuslain valmistelun salailua.
Julkisella sektorilla touhutaan maahamme jälleen kahta samantyyppistä järjestelmää, joilla on sama päämäärä, kirjoittavat Savon Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat keskiviikkona.
Jos Kuusamoon rakennetaan kaivos, matkailijoista merkittävä osa jää todennäköisesti palaamatta. Mustavaaran kaivoksen haitat matkailulle ovat pienemmät.
Euroopan unionin maatalouskomissaari Dacian Ciolon mukaan Suomen ja Baltian maiden maitosektorit ovat kärsineet eniten Venäjän asettamasta tuontikiellosta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 35 miljoonaa euroa avustuksina yleissivistävien oppilaitosten ja päiväkotien sisäilma- ja kosteusvaurioiden korjauksiin.
Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton mielestä pyydystä ja päästä -kalastus on kalan hyvinvoinnin kannalta huono ratkaisu. Se aiheuttaa kaloille tarpeetonta kipua, stressiä ja tuskaa.
Kristillisdemokraatit suhtautuvat myönteisesti eduskunnan pyrkimykseen löytää vaihtoehto lapsilisäleikkaukselle, sanoo puolueen puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen.
Joka neljäs suomalainen on vähentänyt rahankäyttöään viimeisen puolen vuoden aikana. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että yhä useampi tarkkailee ruoan hintaa kauppareissuillaan.
Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo kritisoi voimakkaasti hallituksen aikeita laskea kehitysyhteistyön määrärahojen tasoa Suomen Kuvalehden blogissaan.
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.) sanoo Helsingin Sanomissa, että työmarkkinajärjestöjen eläkeratkaisusta pois jääneellä Akavalla on paikka eläkelainvalmistelussa.
Kuuden puolueen parlamentaarinen työryhmä on yhtä mieltä siitä, että jo vuonna 2016 armeijan on saatava puolustusmateriaalin hankintaan lisärahaa 50 miljoonaa euroa, kirjoittaa tiistain Kaleva.
Migreeniä ja etenkin aurallista migreeniä potevat keski-ikäiset saattavat yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan sairastua Parkinsonin tautiin muita todennäköisemmin. Riski ei kuitenkaan ole kovin suuri.
Valtaosa miesten sydänkohtauksista voitaisiin ehkäistä terveellisten elintapojen avulla. Vaikutus saattaa olla jopa suurempi kuin tähän asti on ajateltu, tuore ruotsalaistutkimus osoittaa.