Verkkouutiset

Opetus- ja kulttuuriministeriön tekijänoikeusyksikön toiminnasta kantelu oikeuskanslerille

Avoin ministeriö ry on tehnyt oikeuskanslerille kantelun opetus- ja kulttuuriministeriön tekijänoikeusyksikön toiminnasta koskien tekijänoikeuslain valmistelun salailua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Avoin ministeriö ry:n puheenjohtaja Joonas Pekkanen pyytää oikeuskansleria tutkimaan, onko opetus- ja kulttuuriministeriön tekijänoikeusyksikkö toiminut lakien, ohjeiden ja hyvän hallintotavan mukaisesti tekijänoikeuslain valmistelussa.

Kantelijan mukaan valmistelussa ei ole noudatettu valtioneuvoston periaatepäätöksellä vahvistamia ohjeita kuulemisesta lainvalmistelussa eikä julkisuuslakia. Julkisuuslain mukaan ministeriöillä on tiedonantovelvollisuus myös keskeneräisissä asioissa.

Säädösvalmistelun ohjeissa ministeriöt velvoitetaan kuulemaan muun muassa kansalaisia ja järjestöjä. Vaikka ministeriö olisi järjestänyt osana uudistusten valmistelua erilaisia kuulemisia, se on ohjeiden mukaan velvoitettu pyytämään kirjalliset lausunnot lopullisen lakiluonnoksen valmistuttua. Tätä ei Joonas Pekkasen mukaan ole kuitenkaan tehty.

Hän viittaa kantelussaan Digitodayssa ilmestyneeseen haastatteluun, jossa ministeriön lainvalmistelusta tekijänoikeusyksikössä vastannut virkamies kertoo, että ”…sellaista juuri ennen hallituksen esityksen antamista tehtyä lopullista luonnosvaihetta meillä ei ole, ellei siihen ole jotain erityistä syytä, että pitää jokin lausuntokierros käydä jostain asiasta. Lakiehdotus on sitten julkinen, kun se on hyväksytty valtioneuvostossa”.

Pekkanen toteaa, että tekijänoikeusyksikössä valmisteltuun hallituksen esitysluonnokseen on lehtitietojen perusteella sisällytetty myös kohtia, kuten ns. must carry -säännös, joista ei ole tiedotettu lain ja ohjeiden edellyttämällä tavalla mitään julkisesti, ja joista ei löydy tietoa ministeriön kyseiseen lain valmistelutyötä koskevalta nettisivulta.

Pekkanen katsoo, että kokonaisuudessaan kyseisen lain valmisteluprosessi ei ole vastannut hyvän hallinnon periaatteiden, oikeusministeriön laatimien ja valtioneuvoston vahvistamien ohjeiden ja julkisuuslain asettamiin vaatimuksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)