Artikkelit: Kotimaa

Pienituloisten sairaalahoidot tulevat tuoreen tutkimuksen mukaan kalliimmaksi kuin hyvätuloisten.
Eduskuntavaalit osoittautuivat suureksi voitoksi nuorille ehdokkaille ja erityisesti entisille kokoomusnuorille.
Vaalitulos lupaa Suomesta byrokratian purkamisen mallimaata, arvioi Keskuskauppakamari.
Katso tästä grafiikkana lopullisen vaalituloksen mukainen paikkajako ja vertailu vuoden 2011 eduskuntavaaleihin.
Keskusta voitti eduskuntavaalit, mutta odotettua vähemmän. Kokoomuksen loppukiri puri ja perussuomalaiset ylsivät hyvään tulokseen. Vasemmisto jyrättiin näissä vaaleissa.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan puoluejohtajien välinen luottamus testataan hallitusneuvotteluiden aikana.
Kokoomusjohtaja sanoo, että puolueella on "lämmin sydän ja kylmä pää".
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini juhlisti vaalivoittoa Helsingissä.
Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehulan mukaan ei ole vielä selvää, kuka on suurin puolue.
Kokoomus, perussuomalaiset ja SDP kisaavat kakkospaikasta.
Keskuskauppakamari pitää myönteisenä sitä, että suurimmat puolueet ovat sitoutuneet julkisen talouden tervehdyttämiseen ja kasvun edistämiseen.
Keskustan konkaripoliitikko Paavo Väyrynen pysyy europarlamentissa, jos ei pääse ministeriksi.
Keskusta voittaa, mutta vähemmän kuin ennustettiin, sanoo kokoomuksen konkariedustaja.
Ylen ennusteen perusteella keskusta voittaa vaalit. Toiseksi nousee kokoomus. Hallituksen kokoonpanoa ei vielä pohdita.
Pois jäävä kansanedustaja ennustaa "kimurantteja" hallitusneuvotteluja.
Verkkouutiset seuraa ääntenlaskentaa. Katso tästä grafiikkana YLE:n ennusteen mukainen paikkajako ja vertailu vuoden 2011 eduskuntavaaleihin.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo pitää vaalitilannetta jännittävänä.
Kokoomuksen Pekka Ravi, Pia Kauma, Kimmo Sasi ja Janne Sankelo putosivat eduskunnasta.
Kokoomuksen puoluesihteerin mukaan kokoomukselle on ollut kova loppukiri.
Ylen ennakkoäänten perusteella tekemän ennusteen mukaan keskusta, kokoomus ja SDP muodostavat vaalien kolmen kärjen.
"Olen tyytyväinen aina, kun kannatuslukumme on kaksinumeroinen."
Ennakkoäänistä keskusta keräsi 23,2 prosenttia, kokoomus 17,9 prosenttia, SDP 17,7 prosenttia ja perussuomalaiset 15,8 prosenttia.
Kokoomus selätti gallupit, mutta illasta tulee pitkä.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kutsuu ennakkoäänten tulosta tyydyttäväksi.
Eduskuntavaalien yhdessä huikeimmassa mainoksessa tunnetut ihmiset kertoivat, mikä ehdokkaassa mättää.
YK:n peruskirjassa määritelty kansainvälinen puolustuskäsite on tuoreen väitöstutkimuksen mukaan liian suppea, jos halutaan säädellä nykyaikaisia sotia ja aseellisia konflikteja.
Aivoihin asennettava sähköstimulaattori poistaa tai ainakin vähentää Parkinsonin tautia sairastavien kipuja, tuore korealaistutkimus varmistaa. Stimulaattori ei silti ehkäise uusien kipujen syntymistä.
Putinin sylikoirat on pidettävä loitolla, Sofi Oksanen sanoo brittilehden haastattelussa.
Jääkiekkolegendan mukaan "fiksuja ja yritteliäitä ihmisiä tarvitaan aina".
Lisävuosia saadakseen ei tarvitse hölkätä kymmentä tuntia viikossa, sillä lähes saman hyödyn saa jo runsaalla kahdella tunnilla.
Tänä vuonna on saatu poikkeuksellisen monta lottomiljonääriä.
Järjestäytyneet rikollisryhmät käyttävät hyväkseen yhteiskunnan laillisia rakenteita, kertoo Keskusrikospoliisi Etelä-Suomen Sanomissa.
Suomen asianajajaliitossa ollaan huolissaan asianajajakunnan ikääntymisestä, kirjoittaa Savon Sanomat.
Kymmeniä reserviläisiä päätyy vuosittain käräjäoikeuteen luvattomasta poissaolosta kertausharjoituksista, kirjoittaa Keskisuomalainen.
Vakuutuslääkärien saatavuus vaikeuttaa vakuutusoikeuden toimintaa, kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.
Kaksi kolmasosaa kansalaisista on Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan sitä mieltä, että sekä lehdet että televisio auttavat ehdokkaan löytämisessä.
Vaalikampanjat päättyivät ja äänioikeutetut valitsivat sunnuntaina Suomelle uuden eduskunnan.
Kokoomuksen Ilkka Suominen sanoo keskustan Juha Sipilän löytävän edestään miljardien säästötarpeen, jos hänestä tulee pääministeri.
Suomen Ekonomit pitää paikallista sopimista tarpeellisena ja tärkeänä. Jotta sopiminen työpaikkatasolla saadaan laajemmin käyttöön, tarvitaan toimivat raamit ja rakenteet.
Kokoomusjohtaja on varma, että puolue yllättää vaalituloksissa kaikki myönteisesti.