YK:n peruskirjassa määritelty kansainvälinen puolustuskäsite on tuoreen väitöstutkimuksen mukaan liian suppea, jos halutaan säädellä nykyaikaisia sotia ja aseellisia konflikteja.
Tutkimuksessaan Johanna Friman esittää voimassaolevan itsepuolustusoikeuden täydentämistä tiukasti määritellyllä oikeudella torjuvaan hätäpuolustukseen.
Nykyinen kansainvälinen voimankäytön sääntely luotiin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjassa vuonna 1945. Friman arvioi, että nähtävästi tämä uusi kansainvälinen lainsääntely rakennettiin kollektiivisen turvallisuuden käsitteen pohjalle.
YK:n sääntelemänä kollektiivisesta turvallisuusjärjestelmästä oli tarkoitus tulla ensisijainen ja tärkein poikkeus artiklan 2(4) mukaiseen kattavaan uhkaamisen ja väkivallan kieltoon, ja erillisen tai yhteisen itsepuolustusoikeuden oli tarkoitus olla oikeudellisesti soveltuvaa vain äärimmäisen harvoissa ja poikkeuksellisissa tapauksissa.
– YK:n visio luotettavasta ja tehokkaasta kollektiivisesta turvallisuusjärjestelmästä ei valitettavasti kuitenkaan koskaan täysin toteutunut, minkä vuoksi itsepuolustuksesta tuli käytännössä ainoa tapa valtioille oikeudellisesti turvautua väkivaltaan puolustustarkoituksessa, Friman sanoo väitöstiedotteessaan.
Frimanin mukaan kansainvälinen puolustuskäsite tarvitseekin pikaista muutosta nykyaikaisten sotien ja aseellisten konfliktien tehokkaan sääntelyn takaamiseksi.
Tarvitaan oikeus torjuvaan puolustukseen
Sota ja aseelliset konfliktit ovat radikaalisti muuttuneet vuoden 1945 jälkeen, minkä vuoksi kansainvälisen voimankäytön sääntelyn muuttaminen YK:n peruskirjassa on Frimanin tutkimuksen mukaan erittäin keskeistä ja pitkällä tähtäimellä väistämätöntä.
– YK:n peruskirjan artikla 51 määrittelemä nykyinen itsepuolustuksen käsite ei pysty vastaamaan yhä vakavampaan ja kiireellisempään puolustuksen tarpeeseen nykyisissä sodissa ja aseellisissa konflikteissa. Oikeudellisesti säännelty oikeus torjuvaan puolustukseen vakavan ja kiireellisen aseellisen hyökkäyksen uhkauksen tapahtuessa voisi yhdessä reaktiivisen itsepuolustusoikeuden kanssa taata valtioiden erillisen ja yhteisen turvallisuuden, ja siten se olisi ratkaisevassa asemassa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä tai palauttamisessa, Friman sanoo.
Jotta voimassaolevaa reaktiivista puolustusoikeutta voitaisiin täydentää torjuvalla puolustusoikeudella, kansainvälinen puolustuskäsite tulisi muuttaa Frimanin mukaan kaksiosaiseksi, eli reaktiiviseksi itsepuolustukseksi ja torjuvaksi hätäpuolustukseksi.
– Erillinen tai yhteinen oikeus torjuvaan hätäpuolustukseen määriteltäisiin ja rajattaisiin täten autonomiseksi normatiiviseksi rakenteeksi, joka on sekä riittävän läheinen että riittävän erillinen voimassaolevasta oikeudesta reaktiiviseen itsepuolustukseen, hän toteaa.
– Torjuvan hätäpuolustuksen tulisi sisältää sekä oikeuden ennakoivaan hätäpuolustukseen väistämättömän aseellisen hyökkäyksen uhatessa että oikeuden ennalta ehkäisevään hätäpuolustukseen aseellisen hyökkäyksen lähestyessä, jotta se toimisi tehokkaasti reaktiivisen itsepuolustusoikeuden vastineena aseellisen hyökkäyksen kohdatessa, Friman jatkaa.
Hän lisää, että kuten ennenkin, itsepuolustus olisi oikeudellisesti soveltuvaa aseellisen hyökkäyksen kohdatessa, mutta hätäpuolustus olisi vastedes oikeudellisesti soveltuvaa vakavan ja kiireellisen aseellisen hyökkäyksen uhatessa.
Väitöstutkimuksessa esitetty torjuva hätäpuolustus muodostaisi täten uuden ja itsenäisen puolustusoikeuden ilman mitään lisäyksiä tai kajoamista nykyiseen itsepuolustusoikeuteen.
– Koska sekä nykyinen väkivallan kielto että itsepuolustusoikeus ovat oikeudellisesti säänneltyjä YK:n peruskirjassa, olisi suositeltavaa ja tarkoituksenmukaista, että uusi oikeus torjuvaan hätäpuolustukseen säänneltäisiin lisäämällä toinen kappale artikla 51:een YK:n peruskirjan XVIII luvun määräämän virallisen muutosmenettelyn mukaisesti, Friman sanoo.
Oikeustieteen kandidaatti Johanna Frimanin väitöskirja The Dual Face of Defence – A Revision of the Concept of Defence in the Jus ad Bellum tarkastetaan perjantaina 24. huhtikuuta Turun yliopistossa.