Artikkelit: -FI

Greenpeace vaatii, että Suomessa on luovuttava fossiilisista polttoaineista vuoteen 2035 mennessä.
Palkansaajajärjestöjen mielestä Veikkaus käyttää monopoliasemaa vastuuttomasti.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta voi joutua pyytämään perustuslakivaliokunnalta jälleen lausunnon.
Synnytyksen hinnaksi jää Suomessa alle 60 dollaria, CBS:n uutisessa ihmetellään.
Keskustan kansanedustajat vaativat hallitukselta ripeitä päätöksiä.
Tilastokeskuksen mukaan taksien hinnat ovat nousseet hintavapautuksen jälkeen yli 7 prosenttia koko maan tasolla.
Finnveran myöntämien vientitakuiden määrä kasvoi viime vuonna 93 miljoonaan euroon edellisvuoden kolmesta miljoonasta
Ylen ja Hesarin toimittajista on kaksi kolmasosaa vasemmistolaisia ja vihreitä.
Euroopan parlamentin varapuhemies kehottaa mediakritiikkiin hänestä esitettyjen syytösten kohdalla.
Alkoholijuomakauppayhdistyksen mukaan viinien siirtyminen tarkoittaisi koko markkinoiden vapauttamista.
SDP:llä on mahdollisuudet kuuteenkin paikkaan ja keskustaa uhkaa putoaminen kolmeen Kaakkois-Suomessa.
Kantelijan mielestä Ruutanan koulun joulujuhla rikkoi uskonnonvapautta.
MTK:n Juha Hakkaraisen mielestä hakkuukeskustelu on hyödytöntä, jos seurauksia ei mietitä.
Uutuuskirja paljastaa, miten Venäjä painosti turvapaikanhakijoilla Suomea 2015-16.
Sosiaalidemokraattien mukaan veroa tarvitaan ilmastopäästöjen vähentämiseksi.
Entä kun autosta loppuu virta jossain kaukana kaupungista?
Uutta teknologiaa voitaisiin hyödyntää sotilaallisessa käytössä ja auttamaan värisokeita.
Pahamaineinen Itä-Ukrainan sotapäällikkö on loikannut Ukrainan hallituksen puolelle.
Daily Beastin mukaan 'johtavan vihreän EU-lainsäätäjän syytetään olevan Kremlin talutusnuorassa'.
Laiho-yhdistyksen sihteerin mukaan kristillisyys tulee näkymään asuinalueella yhteisinä arvoina.
Unkari vastaanottaa satoja pakolaisia Venezuelasta ja kehottaa maahantulijoita vaikenemaan operaatiosta.
Keskustan mukaan valtion tukema kohtuuhintainen asuntorakentaminen kaipaa uusia ideoita.
Liikenne- ja viestintäministerin mukaan tulevaisuuden liikenne on palveluihin perustuvaa ja päästötöntä.
Verkkouutisten tietojen mukaan myös maku 2 -lakipaketissa on perustuslaillisia ongelmia.
Kokoomuksella on täydet ehdokaslistat kaikissa vaalipiireissä.
Kampanjatoimitusten hinnat ovat laskeneet viime vuodesta reilulla viidellä prosentilla.
Kokoomuksen kansanedustaja on tyytyväinen osakesäästötilin etenemisestä.
Ulkoministerin mukaan hänen uusi uransa politiikan ulkopuolella on mahdollinen.
Akavan pääekonomisti Pasi Sorjosen mielestä nyt on aika keventää työn verotusta.
Suomalaisten työeläkevaroja oli viime vuoden lopussa 193,4 miljardia euroa.
Johtaminen ei ole organisaatiossa hyödyllistä, jos sitä ei vastaanoteta.
Kolme suurinta jäsenliittoa tukee SAK:n kampanjaa yli miljoonalla mutta neljänneksi suurin Rakennusliitto ei eurollakaan.
Varhaiskasvatuspalveluista on nostettu viime aikoina julkisuuteen esille puutteita sekä yksityisistä että julkisista päiväkodeista.
Kokoomuksen ryhmäjohtajan mielestä jo vihjaukset nakertavat eduskunnan arvovaltaa.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitysten mukaan välityskeskukset ovat saattaneet toimia kilpailulain vastaisesti.
Anne Bernerin mielestä on ehdottoman tärkeää tutkia Kela-kyytien välittämiseen liittyvät ongelmat.
Kolmikantaisen työryhmän mukaan aktiivimallia on mahdollista kehittää eteenpäin.
WWF:n raportin mukaan maailmanlaajuisessa tavassa tuottaa, käyttää ja hävittää muovia on vakavia ongelmia.
Venäjä on kiistänyt toistuvasti olleensa Norjassa ja Suomessa koetun GPS-häirinnän takana.
Ilman vaaliliittoa sinisten mahdollisuudet menestyä EU-vaaleissa jäävät ohuiksi.