Jyväskylän kaupungin mukaan viimeaikaisten koronavirustartuntojen taustalla ei ole muuntovirus.
Lopullinen vahvistus saatiin Mehiläisen laboratoriotulosten ja THL:n pikanäytteiden kautta. Terveysviranomaiset kuvailevat tietoa helpottavaksi.
– Kyllä voi sanoa, että tämä on pitkästä aikaa erittäin hyvä uutinen. Koronaa sairastavia ihmisiä on meillä ennätyksellinen määrä eri puolilla kaupunkia. Jos kyse olisi ollut muuntoviruksesta, olisi ollut selvää, että se olisi aiheuttanut runsaasti lisätartuntoja perhepiirissä ja asuinkunnissa, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä toteaa tiedotteessa.
– Riski siitä, että se olisi levinnyt jossain kohtaa myös karanteenien ulkopuolelle, olisi kasvanut. Nyt on kuitenkin toivoa siitä, että tämä pysähtyy asetettujen karanteenien sisälle, Käsmä jatkaa.
Suuri määrä ihmisiä on edelleen karanteenissa Jyväskylässä. Tammikuun lopulla kuntosalilta liikkeelle lähteneen tartuntaketjun lähipiirin karanteenit ovat kaupungin mukaan jo pääosin purkautuneet.
Koronatapauksia on jäljitetty myös paikalliseen baariin sekä lasten ja nuorten harrastuksiin. Ilkka Käsmän mukaan karanteenissa on tällä hetkellä yli 1400 ihmistä eli noin prosentti jyväskyläläisistä.
– Se on valtava määrä ihmisiä ja varmasti jo koettelee monen asukkaan hyvinvointia ja jaksamista, Käsmä toteaa.
Kaupungissa toivotaan, että kovat rajoitukset voidaan purkaa epidemian rauhoittumisen myötä. Maanantaina uusia Covid-19-tapauksia vahvistettiin 19 ja tiistaina 13 kappaletta.
– Jos tartuntoja ilmenee kotikaranteeniin määrättyjen asukkaidemme keskuudesta, tartuntamäärät vähenevät hiljalleen ja lopulta sammuvat. Se tarkoittaa sitä, että yläkoulujen etäopetusta ei tarvitse tämän viikon jälkeen jatkaa ja alle 18-vuotiaiden harrastukset sekä kirjastot ja museot päästään avaamaan kahden viikon jälkeen. Siihen ilman muuta tähtäämme, kaupunginjohtaja Timo Koivisto toteaa.





