Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Jyri Häkämies IL:lle: Korona ei ole syy lykätä päätöksiä

EK:n toimitusjohtajan mukaan hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää työllisyystoimia.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen kehottaa Iltalehdessä hallitusta päättämään työllisyystoimista jo syyskuun puolivälin budjettiriihessä.

Häkämiehen mukaan toimivia työllisyystoimia löytyy valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäen johtaman työryhmän raportista, joka julkaistiin perjantaina. Työryhmä esittää keinoja, joilla Suomeen olisi mahdollista saada 60 000 uutta työpaikkaa.

Häkämies sanoo, että korona ei ole syy lykätä päätöksiä.

– Hyvin useasti nämä esitykset tyrmätään sillä, että nyt on korona päällä ja on lomautettuja eikä ole työpaikkoja ja siksi lääkkeet ovat vääriä. Esitykset tähtäävät aikaan, jolloin koronasta on isosti päästy irti tai toivon mukaan kokonaan.

Häkämies nostaa esimerkiksi eläkeputken poistamisen tai sen ikärajan nostamisen, jota valtiovarainministeriön virkamiehet ovat esittäneet.

– Jos hallitus näyttäisi vihreää valoa 15. syyskuuta, siitä alkaisi kolmikantainen valmistelu. Palkansaajat haluaisivat pehmikkeitä, miten ikääntyneitä turvataan. Uskoisin, että nopeimmillaankin menisi alkuvuosi 2021 ennen kuin tulisi valmis esitys. Sen jälkeen lakiesitys tuskin tulisi eduskuntaan paljon ennen juhannusta 2021. Lakimuutos tulisi voimaan aikaisintaan tammikuussa 2022. Vaikutukset menisivät useammalle vuodelle siitä eteenpäin, Häkämies arvioi.

Hänen mukaansa korona-aika on peittänyt alleen puheet kestävyysvajeesta ja ikäsidonnaisten menojen kasvusta.

– Meillä olisi ollut ilman koronaakin todella vaikea budjettiriihi edessä. Katsotaan mitä tahansa gallupia kansalaisten arvoista ja odotuksista, ikäihmisten hoiva on ykkösenä. Suomalaiset haluavat, että meidän isovanhempamme ja muut vanhemmat ihmiset hoidetaan hyvin. Siihen ei ole mitään muuta lääkettä kuin nykyistä korkeampi työllisyysaste. Tämä on toinen keskeinen argumentti, joka tukee VM:n esitysten toteuttamista, Häkämies sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt