Yhdysvallat on kutsunut tapaamisen koolle Nato-huippukokouksen yhteyteen. LEHTIKUVA / AFP PHOTO Ludovic Marin

Jussi Niinistö edustaa Suomea ISIS:n vastaisessa kokouksessa

Suomi on tukenut Irakin ja Syyrian vakauttamista yli 200 miljoonalla eurolla.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) osallistuu torstaina Brysselin Nato-huippukokouksen yhteydessä järjestettävään ISIS:n vastaisen koalition (Defeat-ISIS) kokoukseen. Koalitioon kuuluu 72 maata ja viisi kansainvälistä organisaatiota.

Puolustusministeriön tiedotteen mukaan Niinistö osallistuu myös tilaisuuteen, jossa käsitellään Irakiin perustettavaa Naton uutta koulutusoperaatiota.

Yhdysvaltain ulkoministeriön koollekutsumassa tapaamisessa keskustellaan ISIS-järjestön vastaisten toimien jatkosta, Irakin ja Syyrian vakauttamisesta sekä Afganistanin turvallisuustilanteesta. Suomi on osallistunut Irakissa kriisinhallintaoperaation alaisuudessa järjestettävään koulutustoimintaan vuodesta 2015 lähtien.

Irakin vakauttamista on tuettu noin 18 miljoonalla eurolla. Tämän lisäksi Suomi antoi helmikuun jälleenrakennuskonferenssissa 10 miljoonan euron tukilupauksen.

Suomi on ollut aktiivinen myös poliisien kouluttamisessa ja EU:n siviilikriisinhallintaoperaatiossa. Syyrian konfliktin seurausten lieventämiseen on sijoitettu vuoden 2011 jälkeen yhteensä noin 175 miljoonaa euroa. Tuki sisältää humanitaarista apua ja kehitysyhteistyötä.

Afganistanissa Suomi osallistuu Naton Resolute Support -operaatioon.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt