Mies verkko-ostoksilla. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Joka kolmas aikoo tehdä jouluostoksia verkossa

PostNordin ennusteen mukaan suomalaiset ostavat tänä vuonna 230 miljoonalla eurolla joululahjoja verkosta.

Suomalaiset shoppailevat verkossa edelleen muita pohjoismaalaisia vähemmän. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa jouluostoksia tekevistä joka toinen ostaa joululahjoja verkosta. PostNordin ennusteen mukaan Pohjoismaissa tehdään jouluostoksia verkossa yhteensä yli kahdella miljardilla eurolla.

– Eniten joululahjaksi ostetaan verkosta vaatteita, kirjoja ja viihde-elektroniikkaa. Joululahjavalinnat vaihtelevat iän ja sukupuolen mukaan. 40 prosenttia naisista aikoo esimerkiksi ostaa verkosta joululahjaksi vaatteita ja kenkiä, kun miehistä vastaava osuus on 12 prosenttia. Suosiotaan kasvattavat tänä vuonna joulukaupassa tietokone- ja TV-pelit. Erityisesti 18–29-vuotiaat ovat kiinnostuneita ostamaan niitä jouluksi, PostNordin verkkokauppa-asiantuntija Sinikka Eloranta kertoo.

Ostospäivä Black Friday on kasvanut Pohjoismaissa räjähdysmäisesti viime vuosina. Silloin joulukauppa polkaistaan toden teolla käyntiin, ennen kaikkea verkossa.

Myös suomalaiset ovat löytäneet Black Fridayn. PostNord sai verkkokaupoista 54 prosenttia vuodentakaista enemmän Black Friday -ostoksia kuljetettavakseen.

PostNordin joulukauppaennuste perustuu 7.–14. marraskuuta tehtyihin kuluttajatutkimuksiin, joihin osallistui valtakunnallisesti kattava otanta 18–79-vuotiaita vastaajia Pohjoismaista. Tutkimukset toteutettiin TNS SIFO:n verkkopaneelin avulla. Niihin osallistui yhteensä 8 017 henkilöä, joista 2 005 Suomessa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt