”Jätevesiasetus olikin Jäätteenmäen hallituksen ainoa päätös”

Kokoomuksessa ja keskustassa kerrataan surullisenkuuluisan jätevesiasetuksen historiaa.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan otsikolla Keskustan jätevesiasetus on aika vetää viemäriin.

Timo Heinonen valittelee, että keskustan Timo Kaunisto antoi Hämeen Sanomissa ”täysin valheellisen kuvan” ”keskustalaisen jätevesiasetuksen” historiasta ja muutoshaluista.

– Alun perin haja-asutusalueen jätevesiasetuksen sääti nimenomaan keskustan pääministeri Anneli Jäätteenmäen hallitus (2003). Se olikin yksi ainoita Jäätteenmäen hallituksen päätöksiä, mitä se hallitus ehti ennen kaatumistaan tehdä, Timo Heinonen toteaa.

Hänen mukaansa asetuksen kohtuuttomuudet nousivat esiin syksyllä 2008.

– Keskustalainen ympäristöministeri Paula Lehtomäki ei asiaan tarttunut eikä häntä tuurannut keskustalainen Kimmo Tiilikainenkaan, Heinonen jatkaa.

– Ympäristöministeri Paula Lehtomäki piti kiinni lujasti jätevesiasetuksestaan ja tämän takia arvostelu ja kritiikki asetusta kohtaa koko ajan koveni.

Keskustan kaulaan

Timo Heinosen mukaan vasta kristillisdemokraattien tehtyä syksyllä 2010 välikysymyksen keskusta taipui ja asetusta korjattiin. Hän sanoo olevansa tyytyväinen, että nyt syyskuussa 2014 keskustastakin myönnetään, että asetus oli virhe.

Keskustan entinen kansanedustaja ja entinen varapuheenjohtaja Timo Kaunisto toivoo Facebook-kommentissaan, että Timo Heinonen tutustuisi jätevesilainsäädännön historiaan tarkemmin ”ennen kuin hän ripustaa sen keskustan kaulaan”.

Kaunisto huomauttaa, että haja-asutusalueiden jätevesien puhdistuksen tehostamisesta päätettiin ympäristösuojelulaissa 2000 Paavo Lipposen sinipunahallituksen esityksestä. Asetus valmisteltiin ympäristöministerien Satu Hassi (vihr.) ja Jan-Erik Enestam (r.) johdolla ja ”se tuli todellakin voimaan Anneli Jäätteenmäen hallituksen aikana”.

Timo Kauniston mukaan 2010-11 kokoomus hyväksyi asetuksen muutokset ympäristövaliokunnassa, kun neuvotteluja vetänyt Kaunisto oli saanut demarit ja pienryhmät mukaan.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt