X
SULJE MAINOS
Suomen lainsäädäntö ei tunne sellaista lupaa, että Suomeen voisi tulla työnhakuun. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

”Järjetöntä Suomelle ja kafkamaista oleskeluluvan hakijoille”

Huippuosaajan oleskelulupahakemuksen käsittely venyi puolella vuodella.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi vaatii muutoksia hallituksen esitykseen D-viisumilaista.

– Tämä on järjetöntä Suomelle ja kafkamaista oleskeluluvan hakijoille, Juho Romakkaniemi kirjoittaa Twitterissä.

Helsingin Sanomat kertoo eteläkorealaisen kantasolufirman toimitusjohtajan tapauksesta. Suomalaisen miehen kanssa kihloissa oleva nainen huomasi yllättäen oleskelulupahakemuksensa päätöksen siirtyneen tämän vuoden joulukuulta ensi vuoden toukokuulle.

Paperit hän jätti Soulin suurlähetystössä toukokuussa ja odotti nopeaa prosessia. Elokuussa naisen piti poistua Suomesta, koska 90 päivän vierailuviisumi tuli päätökseensä.

Alun perin Maahanmuuttovirasto Migri oli kehottanut häntä hakemaan oleskelulupaa ennen kuin hän voi hakea työviisumia. Naisen oli tarkoitus hakea töitä Suomeen saavuttuaan.

Maahanmuuttovirasto Migrin apulaispäällikkö Elina Immonen kertoi HS:lle, että erityisosaajien oleskelulupien käsittely aika on yleisimmin pari viikkoa. Immosen mukaan Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne sellaista lupaa, että Suomeen voisi tulla työnhakuun, vaan työsopimus pitää olla valmiina.

Perheenjäsenen kautta haettavaan oleskelulupaan kuuluu työskentelyoikeus, mutta hakemusten käsittelyajat ovat tällä hetkellä pitkiä.

Romakkaniemen mukaan eduskunnan käsiteltävänä olevan lakiesityksen muuttaminen poistaisi ongelmat.

– Nyt eduskunnassa käsittelyssä oleva D-viisumilaki ei auta tähän, ellei sitä muuteta siten, että väliaikaisen D-viisumin saa työhön tullessa heti oleskelulupahakemuksen jätettyään, Romakkaniemi toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt