Tuomo Yli-Huttulan kirja Presidentti ja porvarivalta syventää kiinnostavalla tavalla tietämystä kokoomuksen kärkipoliitikkojen suhteista ja valtataistelusta. Erinomaisen tärkeää on, että Sauli Niinistö, Jyrki Katainen ja Alexander Stubb ovat kirjassa kertoneet, miten he keskinäiset suhteensa näkivät.
Kokoomus on ollut etenkin 2000-luvulla johtava puolue Suomessa. Yhdestä oppositiokaudesta huolimatta kokoomuksella on ollut käsissään kaikki ulko- ja sisäpolitiikan avaintehtävät. Voi siis sanoa, että puoluetta on johdettu tästä näkökulmasta (pääsy valtaan) katsottuna menestyksekkäästi jo pitkään.
Kokoomuksen menestys on perua paitsi onnistuneista henkilövalinnoista, myös siitä, että maailma muuttui 1980-luvun lopulta alkaen. Berliinin muurin murtumisen jälkeen alkoi voimakas lännettymisen virtaus, jossa kokoomus näyttäytyi uskottavana puolueena. Kokoomuksessa oli imua, kun markkinatalous otti niskalenkkiä sääntelytaloudesta ja YYA:n tilalle tuli EU.
Kokoomus otti ideologisen johtajuuden SDP:ltä, joka oli rakentanut valta-asemaansa hyvinvointivaltion ja voimistuneen ay-liikkeen kautta. Tämä ideologinen johtajuus kruunattiin myöhemmin myös ulkopoliittisena dominanssina, kun presidentinlinnaa hallitsi kolme demaritaustaista presidenttiä peräjälkeen.
Yli-Huttulan kirjassa sana isänmurha toistuu useasti. Sillä siis tarkoitetaan tässä yhteydessä uutta puoluejohtajaa, jonka pitää ottaa asemansa siirtämällä ns. vanhaisäntä syrjään. Kokoomuksen lähihistoriasta muistetaan ainakin kaksi tapausta isänmurhasta: sen jota Ville Itälä ei tehnyt ja sen, jonka Jyrki Katainen suoritti.
Eräät arvioivat, että Itälän olisi ollut helpompi hengittää, jos hän olisi puheenjohtajaksi tultuaan ottanut valtiovarainministerin salkun itselleen Sauli Niinistöltä. Yli-Huttulan kirjassa Ben Zyskowicz tyrmää väitteen toteamalla, että ”henkilöissä ja johtajuudessa on eroja”. Hän siis uskoo, että Itälän asema oli tukala huolimatta suorittamattomasta isänmurhasta. Zyskowiczin kommentin voi myös nähdä sitä taustaa vasten, että Itälä yritti myöhemmin kaataa Zyskowiczin siinä epäonnistuen.
Jyrki Katainen johti kokoomuksen hieman yllättäen hallitukseen vuoden 2007 vaaleissa. Kokoomus ohitti vaalien loppusuoralla SDP:n. Katainen oli johdattanut kokoomuksen hyvään vaalitulokseen jo 2004 kunnallisvaaleissa. Hän pärjäsi vaaliesiintymisissä hyvin. Iso merkitys kokoomuksen 2007 vaalimenestyksessä oli tietenkin Sauli Niinistöllä, joka keräsi historian suurimman henkilökohtaisen äänimäärän eduskuntavaaleissa. Niinistön vaalimenestys oli jatkumoa vuoden 2006 presidentinvaaleihin, jossa Niinistö oli vähällä syrjäyttää Tarja Halosen.
Jyrki Kataisella ja Sauli Niinistöllä on Yli-Huttulan kirjan mukaan täysin eri näkemys, mitä Katainen lupasi Niinistölle siitä hyvästä, että hän tuli takaisin vaalikentille avittamaan kokoomuksen kampanjaa vuonna 2007. Katainen väittää, että Niinistö sai valita puhemiehen ja ulkoministerin tehtävän väliltä, kun taas Niinistö kertoo Kataisen olleen haluton ottamaan hänet hallitukseen. Todellinen isänmurha tapahtui kirjan mukaan jo ennen tätä: Katainen esikuntineen ei suostunut siihen, että kokoomus olisi mennyt vaaleihin kahdella kärjellä – Katainen puheenjohtajana ja Niinistö pääministeriehdokkaana.
Lopputuloksen perusteella (Katainen pääsi myöhemmin pääministeriksi ja Niinistö presidentiksi) tuo ns. isänmurha näyttäytyy menestyksellisenä operaationa. Kokoomuksessa spekuloidaan kuitenkin aika ajoin sillä, olisiko kokoomus yltänyt pääministeripuolueeksi jo vuonna 2007, jos kansansuosikki Sauli Niinistö olisi ollut kokoomuksen pääministerikandidaatti.
Tekikö muuten Sauli Niinistö ns. isänmurhaa tulleessaan puheenjohtajaksi vuonna 1994? Ei ainakaan samanlaista kuin Jyrki Katainen. Tultuaan valituksi puolueen johtoon vuonna 1994 Sauli Niinistö ei mennyt edes ministeriksi, myöhemmin sitten siirtyi oikeusministeriksi ja vasta kolmannessa aallossa ykkösministeriksi valtiovarainministeriöön. Tilannekin oli toki erilainen: Niinistön henkilökohtainen elämä oli vaimon poismenon jälkeen herkässä vaiheessa. Toisaalta tilannetta voi myös verrata keskenään: sekä Niinistö että Katainen astuivat eräänlaiseen valtatyhjiöön, kun heidän edeltäjänsä Pertti Salolainen ja Ville Itälä poistuivat Suomen politiikasta.
Mutta kyllä Niinistö omanlaisensa isänmurhan suoritti. Hän repi auki kokoomusta pitkään hallinneet kuppikunnat. Sitä voi kutsua puolueen uudistamiseksi ja valtatyhjiön täyttämiseksi.
