IS: Antti Rinne kritisoi Juha Sipilää ja Anne Berneriä taitamattomiksi

Sdp:n puheenjohtaja arvostelee keskustan ministereiden toimintaa liikenneverkkoselvityksen toteuttamisessa.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) ympärillä pyörivä väyläkohu on oppositiojohtaja Antti Rinteen (sd.) mielestä osoitus hallituksen jonkinasteisesta johtamisongelmasta.

– Hallituksessa on selkeästi ministereitä, joilla on todella vähän tuntemusta siitä, miten hallinto ja poliittinen päätöksenteko tapahtuu suomalaisessa yhteiskunnassa, Rinne sanoo Ilta-Sanomille viitaten liike-elämästä tulleisiin Berneriin ja pääministeri Juha Sipilään (kesk.)

Berner teetti liikenneverkkoyhtiön selvityksen, joka kaatui maanantaina. Hankkeesta on käyty vilkasta keskustelua.

Rinne korostaa sekä Sipilän että Bernerin olevan kohun keskiössä.

– Jos ajattelee pääministerin toimintaa yleisemminkin, niin tämä on näkynyt hänen mediasuhteissaan, suhteessa oikeuskansleriin ja perustuslakiinkin, Rinne toteaa.

IS:n mukaan hallituksen muut ministerit esikuntineen eivät saaneet mitään yksityiskohtaista tietoa suunnitellusta liikenneuudistuksesta. Esityksen sisältö selkeni heille vasta muutama päivä ennen Bernerin tiedotustilaisuutta.

Rinne ihmettelee miksi pääministeri Sipilä antoi tämän tapahtua.

– Kyse on isosta, merkittävästä ja radikaalista yhteiskuntamuutoksesta. Minusta johtajuudesta kertoo todella paljon se, jos pääministeri antaa yksittäisen ministerin toimia sillä tavalla kuin on toimittu, Rinne toteaa.

Antti Rinne kritisoi Juha Sipilää myös tapauksen jälkihoidosta.

– Ennen kuin muiden hallituskumppaneiden kanssa on keskusteltu, tullaan julkisuuteen blogitekstillä, jossa uudistusta kehutaan. Samaan aikaan toiset tekevät täystyrmäyksen kohteliaalla tavalla.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt