Nuorten ikävimmät kokemukset liittyvät kesätyön saamisen vaikeuteen ja yritysten heikkoon viestintään. . LEHTIKUVA / JARNO MELA

Innostus kesätöihin hiipuu yli 20-vuotiailla

Myös kesätyön hakemisen aiheuttama turhautuminen kasvaa iän myötä.

Duunitori Oy on kysellyt verkossa toimivassa työnhakupalvelussaan nuorten mielipiteitä kesätyönhausta.

Yhtiön mukaan nuoret kesätyönhakijat suhtautuvat työnhakuun innolla. Innostus kesätyöpaikoista kuitenkin laskee yli 20-vuotiailla.

Kun 15–19-vuotiaista yli puolet suhtautui kyselyssä kesätyönhakuun innolla, niin 20–24-vuotiaista enää vain kolmannes.
Myös kesätyön hakemisen aiheuttama turhautuminen ja ahdistuneisuus kasvoi yli 20-vuotiailla.

Eniten nuoria innostavat kyselyn perusteella kesätöistä karttuva työkokemus sekä palkka.

Vaikeimmaksi he kokivat kiinnostavien kesätyöpaikkojen löytämisen. Myös muista hakijoista erottuminen oli lähes joka kolmannen mielestä vaikeinta. Työhakemuksen kirjoittamisen koki vaikeimmaksi asiaksi vain joka kahdeksas vastaaja.

Ikävimmät kokemukset liittyvät kesätyön saamisen vaikeuteen ja yritysten heikkoon viestintään. Esimerkiksi erään vastaajan mukaan suurimmasta osasta yrityksistä ei työnhakuun vastattu mitään.

– Nuorten saaminen kiinni työelämään jo varhaisessa vaiheessa on yhteiskunnallisesti tärkeä teema. Kesätyöllä voi olla valtava arvo esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemisessä, Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm arvioi yhtiön tiedotteessa.

Kyselyyn vastasi helmikuun aikana yli 1200 kesätyönhakijaa Duunitorin Kesätyö-sivustolla.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt