Koronaepidemia on tuonut ruokajonoihin uusia avuntarvitsijoita. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

IL: Ruokajonot pitenevät – tarvitsijoita jo lähes 10000 viikossa

Jakelupisteillä jonot ovat paikoitellen venyneet satojen metrien mittaisiksi.

Ruokajonot ovat kasvaneet Helsingissä koronaepidemian aikana paikoitellen satojen metrien mittaisiksi, kertoo Iltalehti. Esimerkiksi Matteuksenkirkon jakelujonossa käy tällä hetkellä päivittäin noin 600 – 700 ihmistä.

Avuntarvitsijoiden määrä on Helsingin seurakuntayhtymän diakoniatiedottaja Eila Jaakolan mukaan kasvanut selvästi.

Kauppojen ja teollisuuden lahjoittamaa hävikkiruokaa jaetaan nyt viitenä päivänä viikossa yhdeksässä eri jakelupisteessä Helsingin kaupungin, seurakuntayhtymän ja järjestöjen yhteisessä ruoka-apuhankkeessa.

– Normaalitilanteessa jakelu painottuu Hurstin Apuun Kallioon ja Myllypuron jakeluun. Nyt kun jakelupisteitä on ympäri Helsinkiä, niin ruokakassia varten ei tarvitse matkustaa toiselle puolelle kaupunkia, Jaakola kertoo.

Viikkotasolla hakijoita on Jaakolan mukaan Helsingin alueella jo lähes 10 000 kappaletta. Koronaepidemian takia esimerkiksi opiskelijoita ja normaalisti lisätöillä itsensä elättäviä on ilmestynyt avuntarvitsijoiden joukkoon tavallista enemmän.

– Toisaalta suuri osa riskiryhmiin kuuluvista vakiokasvoista on myös jäänyt pois, Jaakola toteaa.

Apujärjestöjen yhteinen Helsinki-apu-palvelu on pyrkinyt tavoittamaan myös riskiryhmiin kuuluvia ja hankkeessa on viety ruokakasseja suoraan apua tarvitsevien kotioville.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt