Kauppakeskuksissa nuorten maskien käyttö on vähentynyt Eksoten alueella huolestuttavasti. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Huolta kansan jaksamisesta suositusten kanssa

Koronaepidemia on Etelä-Karjalan alueella edelleen kiihtymisvaiheessa.

Etelä-Karjalan alueellisen COVID-19-tilannekuvaryhmän mukaan voimassa on tammikuun loppuun saakka Aluehallintovirasto AVIn asettama 20 hengen kokoontumisrajoitus, joka tarkoittaa kaikkia sisä- ja ulkotapahtumia, mukaan lukien suosituksena harrastustoiminnan.

Alueellinen tilannekuvaryhmä on asettanut aiemmin voimaan kymmenen hengen yksityishenkilöitä koskevan kokoontumisrajoituksen Etelä-Karjalan siirryttyä kiihtymisvaiheeseen. Alustavien tietojen mukaan AVI aikoo jatkaa vastaavaa rajoitusta helmikuun loppuun saakka.

Tilannekuvaryhmä toivoo Etelä-Karjalassa noudatettavan koronatorjunnasta annettuja ohjeita, suosituksia ja rajoituksia huolellisesti.

– Viime viikolla voimaan asetetut joukkueurheilunrajoitukset ovat herättäneet kysymyksiä. Joukkuelajeissa meitä on pyydetty nostamaan henkilömäärärajoitusta noin 25 henkilöön harjoituksissa, jotta mielekkyys harrastamisessa säilyisi, kertoo alueellisen tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula.

Hänen mukaansa henkilörajoituksille on kuitenkin pätevät syynsä ja voimassa oleva AVIn 20 hengen kokoontumisrajoitus koskee myös harrastustoiminnan ulkotapahtumia.

– Mahdolliset isot joukkoaltistumiset laittavat tartunnanjäljityksemme koville, jolloin on vaara, että kaikkia tartuntoja ei saada jäljitettyä, mikä lisää leviämisvaiheen riskiä. Tällöin rajoitukset kiristyisivät entisestään, sanoo Karhula. Hän toivoo jaksamista rajoitusten kanssa.

Maskisuositus otettava vakavasti

Eteläkarjalaisissa kouluissa maskit ovat hyvin käytössä. Kouluissa on ymmärretty, että yli 12-vuotiaiden maskin käyttö mahdollistaa lähiopetuksen perusopetuksessa.

Joukkoliikenteessä maskien käyttöön tulee Karhulan mukaan jatkossakin kiinnittää huomiota, eikä tilanteesta ole varaa lepsua. Joukkoliikenteessä kaikkien yli 12-vuotiaiden toivotaan käyttävän maskia. Koulukyydeissä maskisuositus on voimassa kaikilla.

– Mitään estettä sille, etteivätkö nuoremmatkin voisi käyttää maskia ei ole, kunhan ymmärrys asiasta on riittävä, sanoo Karhula.

Kauppakeskuksissa nuorten maskien käyttö on hänen mukaansa vähentynyt huolestuttavasti.

– Nuoret viihtyvät isoissa joukoissa, joissa turvavälit eivät toteudu, eikä maskeja muisteta käyttää tai niiden käyttöön ei ehkä nähdä syytä. Eksoten taulukossa näkyvät tartuntojen nollapäivät päivittyvät toisinaan viiveellä, joten taulukon päivittäinen lukeminen voi luoda myös harhaanjohtavan mielikuvan tartuntojen todellisesta määrästä, toteaa Karhula.

Motivaatiota maskien käyttöön tilannekuvaryhmä toivoo löytyvän toivosta palata nopeammin takaisin normaaliin. Myös yli kahden metrin turvaväli olisi huomioitava.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt