Verkkouutiset

Huoli suojavarusteista: Varmuusvarastot auki ensi viikolla

Kansanedustaja pitää isona uutisena sitä, että suojavarusteista alkaa olla pulaa jo nyt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa vaatii hallitukselta rivakoita toimia suojavarusteiden riittävyyden turvaamiseksi.

Sarkomaa on jakanut Facebookissa Ylen uutisen, jonka mukaan suojavarusteet olisivat paikoin loppumassa. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on ilmoittanut, että sillä on ajoittaista pulaa visiireistä, suojalaseista ja korkeimman tasoisista hengityssuojaimista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Uutisen mukaan valtion huoltovarmuusvarastoja ollaan ensi viikolla aukaisemassa, jotta varusteet saadaan riittämään.

Sarkomaa on yllättynyt siitä, että huoltovarmuusvarastossa olevia suojaimia tarvitaan jo nyt.

– On iso uutinen, että hallituksen on avattava maamme varmuusvarastoja suojavarusteiden ehtymisen takia jo nyt. Suojavarusteista alkaa olla puutteita vaiheessa, jossa koronaviruksen arvioitu kuormitus terveydenhuollollemme ja suojavarusteiden käytölle on alkumetreillä, Sari Sarkomaa kirjoittaa.

– Sairastuneiden ja tehohoitoa tarvitsevien ihmisten arvioituun huippulukemaan on vielä pitkä matka.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan se on tekemässä ohjeistusta siitä, minkä tasoisia suojavarusteita missäkin tilanteessa tulee käyttää. Sarkomaa toivoo hallituksen pitävän eduskunnan ajan tasalla.

– Uutinen herättää varmasti huolta terveydenhuoltohenkilöstössä ja kansalaisissa. Ministeriön pitää kiireellisesti ohjeistaa suojainten käyttö. Ja maan hallituksen varmistaa kaikin keinoin, että suojaimia varmasti riittää vaikeimpienkin aikojen yli.

– Kotimainen suojainten valmistus on hallituksen saatava yhdessä yritysten kanssa vauhtiin. Tässä tilanteessa olisi myös hallituksen puolelta puheenvuoro julkisuuteen perusteltu. Vaikkapa vastuuministerin puheenvuoro, Sarkomaa toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)