X
SULJE MAINOS
Viestejä voi tulla jopa satoja päivässä, kansanedustajat kertovat. LEHTIKUVA / IRENE STACHON

HS: Raju viestitulva kansanedustajille – ”se on sota nyt”

Kansanedustajan mukaan ääriliikkeet ovat löytäneet toisensa.

Koronapassi laukaisi rajun kansanedustajiin kohdistuvan viestitulvan, uutisoi Helsingin Sanomat. Lehden haastattelemat edustajat kuvailevat palautteen määrää ”poikkeukselliseksi”. Viestejä saattaa tulla kymmeniä, jopa satoja päivässä.

– Pääsääntöisesti palaute tuntuu olevan aika lailla samalla kaavalla kirjoitettua. Niissä viitataan yleensä koronapassin perustuslain vastaisuuteen ja pahimmillaan verrataan toimintaa jopa natsi-Saksan aikoihin ja väitetään sitä Nürnbergin säännöstön vastaiseksi, kertoo SDP:n Kim Berg.

Kansanedustajien mukaan viestit ovat sisällöltään usein hyvin samanlaisia, ilmeisesti laajaan jakeluun tarkoitettuja. Samantapaisia viestejä on lähetetty esimerkiksi EU:n elvytyspaketin käsittelyn yhteydessä keväällä, ja Hilkka Kempin (kesk.) mukaan joissakin uusissa viesteissä otsikko on saattanut koskea elvytyspakettia, mutta sisältö koronapassia. Kemppi luonnehtii viestitulvaa ”masinoiduiksi”.

Suuri osa palautteesta on ollut vihamielistä.

– Olen ollut tosi järkyttynyt siitä argumentaatiosta, jota niissä on käytetty. Viesteillä on sellaisia otsikoita kuin ’Se on sota nyt’”, Kemppi sanoo.

– Koronapassin kohdalla monenlainen ääriliikehdintä tuntuu löytäneen toisensa. Viestien sisällöissä on sekä äärioikeistolaisia että -vasemmistolaisia piirteitä, hän arvioi.

Viestejä on lähetetty paitsi sähköpostitse myös puhelimitse ja sosiaalisen median kautta. Vihreiden kansanedustaja Noora Koposen mukaan koronapassiin liittyvää disinformaatiota levittävät nyt aivan uudet tahot, jopa ”puolitutut”.

Osa kansanedustajista kertoo pohtivansa jatkotoimenpiteitä viestitulvan rauhoituttua.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt