Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n arvion mukaan Suomessa on alkuvuonna ollut koronainfektioita vain noin kaksinkertainen määrä verrattuna todettuihin tautitapauksiin, kertoo Helsingin Sanomat.
Asia ilmenee THL:n tekemästä serologisesta väestötutkimuksesta.
Viime keväänä tilanne oli merkittävästi erilainen. Silloisten arvioiden mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella esiintyi ensimmäisen epidemia-aallon aikana noin 1,5–5-kertaisesti tartuntoja verrattuna tartuntatautirekisterin varmistettuihin tautitapauksiin.
– Tulos kertoo siitä, että suurin osa tartunnoista tulee havaituiksi. Samoin se kertoo siitä, että ihmiset ovat käyneet paljon testeissä, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin HS:lle.
– Suomen tartuntatapausmäärät ovat jääneet pieniksi. Tutkimukseen kutsutuista 18–69-vuotiaista, joilta vasta-aineita löytyi, suuri osa oli saanut rokotteen. Rokotuskattavuuden noustessa yhä suuremmalla osalla on rokottamisen seurauksena muodostuneita vasta-aineita, Melin sanoo.
Suomessa on rokotettu nyt yli 1,5 miljoonaa ihmistä. Rokotettuja on koko väestöstä noin 28 prosenttia.