X
SULJE MAINOS
Mika Lintilä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

HS: Mika Lintilä haluaa ”peräkammarien pojat” töihin

Elinkeinoministeri on huolissaan nuorten miesten työmoraalista ja -motivaatiosta.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on huolissaan ”peräkammarien poikien” kasvavasta ilmiöstä. Hänen mukaansa ongelma alkaa olla havaittavissa jo pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaallakin.

– Meidän pitäisi saada nämä nuoret miehet töihin, hän sanoo Helsingin Sanomille.

Lintilän mukaan ongelmana on se, että liian monella pojalla opinnot päättyvät peruskouluun. Myös asenteet huolestuttavat.

– Kyllä minua myös huolestuttaa, onko työmoraali ja työmotivaatio heikentynyt. Että yhteiskunta on velvollinen pitämään minusta huolta, vaikka pelaan pleikkaa kotona.

Hän huomauttaa, että ainoastaan peruskoulun käyneiden työllisyysaste on 43 prosenttia. Samaan aikaan työvoimasta on kuitenkin pulaa joka puolella Suomea.

– Ihmisiä ei voi pakottaa muuttamaan kotoaan työpaikan perässä. Mutta jotenkin pitäisi olla ihmisillä sisäänrakennettuna, että työ tuo elämiseen hyvinvointia ja sisältöä.

Osaavan työvoiman puute edellyttäisi Lintilän mukaan myös työntekijöiden houkuttelemista ulkomailta.

– Kun katsoo Suomen ikärakennetta, ei tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, että meiltä loppuvat työntekijät. Saamme apua digitalisaatiosta, tekoälystä ja automaatiosta, mutta meidän ikärakenteellamme kasvun pullonkaulaksi tulee osaavan työvoiman puute.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt