Hallituksen voimasuhteet on kultavaáalla punnittu”. Näin tokaisi pääministeri Harri Holkeri, kun hallitukseensa (1987-91) spekuloitiin muutoksia. Hallitusta nyt muodostettaessa voisi ottaa mallia historiasta.
1970- ja 80 -luvulla, em. Holkerin hallitukseen asti kokoomus oli tanakasti oppositiossa, vaikka eduskunnassa oli ns. ei-sosialistinen (porvari-) enemmistö, eli vasemmisto oli vähemmistössä. Hallitukseen haluttiin sama enemmistö, vaikka hallituksen porvaripuolella oli vähemmän paikkoja eduskunnassa.
Suunnilleen samoin meneteltiin myös Paavo Lipposen hallitusten aikaan, jolloin keskusta oli oppositiossa, tuolloin vihreät ei vielä ollut vasemmistopuolue.
Entä nyt? Olisiko noista malliksi?
Taustoitan vielä vähän. Vuoden 2011 vaalien jälkeen hallituksen muodostajan käteen jäi vain yksi vaihtoehto ja Jyrki Kataisen six-pack syntyi. En usko, että ideologisesti hajanaista, riitaista monen puolueen kokoonpanoa kaipaa kukaan.
Unohdan perusuomalaiset, kahdesta syystä. He eivät halua, eikä heitä ainakaan hevillä haluta hallitukseen.
Perinteisillä porvaripuolueilla, kokoomus, keskusta, RKP ja KD on eduskunnassa 84 paikkaa. Punavihreillä, eli SDP, Vas. ja vihreät on vähemmän, eli 76 paikkaa. Enemmistöä ei ole siis kummallakaan puolella, eli enemmistöhallitukseen tarvitaan jälleen kerran keskiviivan molemmilta puolilta edustus.
Riittävän toteuttamiskelpoisen enemmistön (109) tuleva pääministeri Antti Rinne saa hallitukseensa kokoomuksen ja keskustan kanssa. Tämä edellyttää kuitenkin kultavaakaa. Eduskuntapaikkojen mukaan 18 ministeriä niin, että sdp saisi 7 paikkaa (6,7) kokoomus 6 (6,2) ja keskusta 5 (5,1). Ymmärrän, että demarit eivät suostu siihen, että heillä olisi noin selvä vähemmistö kuin 11-7, ehkä 10-8 voisi kelvata, mutta miten jakaa silloin porvaripuolen paikat? Toisaalta 9-9 ei vastaisi porvarit-vihervasemmistojakoa. Luovia ratkaisuja on käytetty ennenkin. Jos ministerimäärää pienennetään 17:ään, voisi jako olla 8-5-4. Ministerisalkkujen asioilla voidaan tehdä hienosäätöä. Jos 18 ministeriä tarvitaan, voitaisiin nimetä yksi näiden puolueiden ulkopuolinen ammattiministeri, vaikkapa ilmastoministeriksi Oras Tynkkynen. Sitoutumaton maatalousministeri Kalevi Hemilä oli kultavaaan viimeinen tasoituspunnus, kun hallitus tehtiin 1995.
Tässä hallituksessa joissakin asioissa kokoomus ja demarit löytäisivät toisensa, mutta niin myös demarit ja keskusta, aivan samoin kuin kokoomus ja keskusta. Pysyviä kahden liittoja ei voisi tehdä, koska silloin hallituksen taru päättyisi kolmannen lähtiessä.
Kuulen jo epäilevien tuomaiden huudon, että kepu ei lähde hallitukseen. Kyä lähtee, sanoo Kummeli-fani. Neljä hallituspaikkaa on paljon enemmän kuin ei mitään. Se on 22-23 prosenttia hallituspaikoista, joilla on paljon enemmän merkitystä kuin 13,8 prosentilla eduskuntapaikoista. Mitä kauemmas vaaleista mennään, sitä helpompi se on ymmärtää ja hyväksyä. Edusvalvontapuolue osaa laskea.
